Kuvaus
Dieppe dáppe Ovdaskuvlla buđaldallangirji
Petra Kuuva, Bigga-Helena Magga, Tiina Sanila-Aikio,
Petter Morottaja, kuvitus Sunna Kitti
Saamelaiskäräjät 2015
Dieppe dáppe on saamenkielisen esikoululaisen äidinkielen oppikirja. Kirjassa on kahdeksan saamelaisten kahdeksaan vuodenaikaan pohjautuvaa osaa. Jokaisen osan alussa on pääkuva, johon liittyvä teksti on kirjan lopussa. Lisäksi kirjassa on aiheisiin liittyviä tehtäviä.
Kirjassa on kolme kaverusta, Ee´led, Uábbee ja Sámmol, joiden mukana pääsee tutustumaan saamelaisten tapoihin ja perinteisiin töihin. Tehtävien avulla oppilas voi harjoitella ja vahvistaa hienomotorisia taitojaan ja syventää tietojaan kirjan teemoista.