Mäʹhtt päärnaž šiõhttlââtt tõõzz, što jåudd ǩiõllpieʹzzest ođđ ǩiõllpirrõʹsse?

Takainalla samai puârast. Lij vääžnai fiʹttjed, što päärna jie leäkku seämmanalla ǩidd säänlaž kommunikaatiost mâʹte vuõrâsoummu. Peâmmvuõtt, perstummuš, fiʹttjummšen šõddmõš, miõllǩieʹssi tuejjummuš da moodnas taaurõõžž lie päärnže jiânnai vääžnʼjab ko ǩiõll, koin suʹnne mainstet. Tuâjjla čuäʹjte päärnže määŋg nalla, što suu fiʹttjet da suu taarbid vaʹstteet. Päärnaž sätt suu jiiʹjjes jiõččvuõđi mieʹldd šõddâd tõn årra, što ođđ ǩiõll ǩeäss suu miõl samai jiânnai leʹbe son sätt šiõhttlõõttâd tõõzz nuʹtt mâʹte tõʹst ij leʹčče ni mii takai jeäʹrab. Päärna ââʹǩǩ vuäitt vaaikted äšša. Päärnaž, kååʹtt vuõss vuâra jieʹllmeʹstes puätt hoiddu doom åålǥbeälla, ij vuâsti kaaddčõõđ ǩiõllpieʹzz ǩiõl. Možât son arvval, što hååidast âlgg mainsted jeeʹresnalla! Kuäʹss-ne šoorab päärnaž sätt aalǥâst kommentâʹstted čuudnââʹsteeʹl leʹbe joba negatiivlânji ođđ ǩiõl, jeäʹrben jõs son lij ääiʹjben leämmaž lääʹddǩiõllsaž peiʹvvhååidast, leša takainalla tät mâânn sõrgg rääi. Puärrsin kannat aainâs čiõʹlǧǧeed šoorab päärnže ouddǩiõʹtte, mâʹst ǩiõllpieʹzzest lij kõõččmõš.

Mäʹhtt ǩiõllpieʹss jeärran tõʹst, ko sääʹmǩiõllsaž päärnaž jooudai lääʹddǩiõllsaž aazztõkškoouʹle?

Aazztõkškooulâst vueʹǩǩ leäi hueʹnmõs vueʹjjest tõt, što sääʹmǩiõllsa päärna raŋste tõʹst, ko son mainsti tõn oʹdinakai ǩiõl, koon silttii, ij-ǥa ni õhtt vuõrâsooumaž fiʹttjam suu ǩiõl da kulttuurtuâǥǥõõzz. Jeäʹnbõsǩiõllsaž aazztõkškooul seuʹrrjummšen määŋg sääʹmpäärna mõõnte jiijjâz vuõssmõs ǩiõl. Ǩiõllpieʹzzest päärnaž vuäǯǯ mainsted suu siltteem ǩiõl da suʹnne čuäʹjtet čiõlggsânji, što suu fiʹttjet da suʹst ââʹnet huõl, håʹt suʹnne mainstet jeeʹres ǩiõʹlle. Tuåimmjummuš vuâđđââvv sääʹmkulttuuʹre. Päärna vuõssmõs ǩiõl jeät vännšuku jeät-ǥa valddu meädda, tõn sââʹjest son vuäǯǯ tõn paʹldde nuuʹbb ǩiõl.

Ij-ǥo leʹčče pueʹrab, što päärnaž mättai vuõššân õõut ǩiõl puârast da eman tõn mâŋŋa nuuʹbb?

Tän ââʹnet täujja vuâđđjurddjen ääiʹjeld aʹlǧǧi, tiuddsallaš ǩiõll-lauggjest, ouddmiârkkân ruõccǩiõllsaž ǩiõll-lauggjest Lääʹddjânnmest. Ruõccǩiõllsaž ǩiõll-lauggi da sääʹmǩiõllsaž ǩiõllpieʹzz tuâǥǥõsvueʹǩǩ, vueʹlǧǧemsââʹj da täävtõõzz lie kuuitâǥ määŋgin vueʹzzin samai jeeʹresnallšem. Sääʹmǩiõli vueʹǩǩ lij nuʹtt vaarvuâlaž da rännsallaš, što päärnže âlgg põrggâd uʹvdded puk vueiʹtlvaž tuärj sääʹmǩiõl mättjummša. Ääiʹjeld alttuum ǩiõllpieʹss da sääʹmǩiõllsaž kontaakt tõn åålǥbeäʹlnn vueiʹtlvâʹstte nâânn ǩiõl mättjummuž ouddâl škooulââʹjj. Tät lij vääžnai tõn diõtt, ko škooulpirrõõzzâst lääʹddǩiõl da lääʹddǩiõllsaž kulttuur vaaiktõs lij kââʹrvǩani nâânas. Kueiʹt leʹbe mäŋggsab ǩiõl mättjummuš seämma ääiʹj dååma leʹbe doom åålǥbeäʹlnn lij aivv takainallšem – määŋgin vuuʹdin maaiʹlmest jäänab takainallšem ko õõutǩiõllsiʹžžen šõddmõš.

Mäʹhtt lij vueiʹtlvaž, što päärnaž älgg fiʹttjed sääʹmǩiõl nuʹtt jåʹttlânji?

Vuõrâsooumaž sätt paaldeed ǩiõllpieʹzz tõõzz, što jiõčč jooudči ǩiõllpirrõʹsse, koʹst ij fiʹtte mainstum ǩiõl. Päärna vueʹǩǩ ǩiõllpieʹzzest lij kuuitâǥ aivv jeeʹres. Uʹccpäärnast lie samai veiddsõs kognitiivlaž da psyykklaž vaalmâšvuõđ mättjed ǩiõl da määŋg ǩiõl palddlõõžži. Suʹst jie leäkku ǩiõʹlle da mättjummša õhttneei ouddkäddmõõžž. Ǩiõllpieʹzzest ǩiõl jeät mättʼtõllu pååđ mättaunnsen da objeʹktten peʹce päärnaž mättai tõn luânddsânji tuåimmjummuž mieʹldd/tuåimmjummšest. Konkreettlaž tuejjummša õhttneei ǩiõllmättjummuš lij viõkkâš.

Mõõn diõtt päärnaž ij ääʹlj jiõčč mainsted säämas, håʹt-i son fiʹttai sääʹmǩiõl? Mõõn diõtt måtam päärna äʹlǧǧe mainsted tâʹlles da måtam eman iiʹjji ǩeeʹjjest?

Oummu ǩiõlltääidast passiivlaž ǩiõlltäidd (fiʹttjummuš) da aktiivlaž ǩiõlltäidd (mainstummuš) vuäiʹtte leeʹd samai jeeʹres tääʹzzest. Passiivlaž ǩiõlltäidd ouddan meäʹrmeâldlânji ǩiõllpieʹzzest åårrai päärnast mâʹte jijstes, peʹce aktiivlaž ǩiõlltääid peäʹlest ouddnummuš lij samai oʹdinaknallšem. Ǩiõllpieʹzzest päärna ij vueiʹt ij-ǥa vuäǯǯ pääkkted mainsted säämas, da måtam päärna vuäiʹtte kuuʹǩǩ-i põõžžtõõllâd tõn ǩiõlâst, kååʹtt lij siʹjjid jiõccseez hiâlpmõs, leʹbe vuõssmõs mättjum ǩiõlsteez. Ǩiõllvaʹlljummuž vuäitt âʹte ohjjõõllâd måtamnallšem uuʹccmõs põrggmõõžž lääʹǩǩ. Vuäitt še leeʹd, što päärnast ij leäkku võl sannõõzzlaž vaalmâšvuõtt puuʹtʼted mainstummuž; son-ât vuäitt mainsted jiõčč tåʹlǩ, jõs suʹnne lie uvddum tuâjjneävv mainstummša. Jeeʹres päärnain lie jeeʹresnallšem ääʹšš, kook ǩeäʹsse miõl da oʹdinaknallšem årrnummuš maailma – nuʹtt še ǩiõʹlle. Ouddmiârkkân päärna sosiaalʼlaž identifiõõvvmõõžž tarbb, jiõččkriittlažvuõtt da määŋg jeeʹres luânddsaž temperameeʹnt jiõččvuõđ vuäiʹtte vaaikted suu ǩiõllvaʹlljummša sääʹm- da lääʹddǩiõli kõõskâst. Taaurõšjoouk da pääiʹǩ ǩiõllvueʹǩǩ da pirrõõzz fiʹttjõõzz še vuäiʹtte teâttlõs vaaikted. Håʹt ǩiõllpieʹsspäärnaž ij võl jiõčč mainsteʹče säämas, ǩiõllmättjemproseʹss jåått čõõđ ääiʹj.

Mäʹhtt päärna vuäitči smeʹllkâʹtted mainsted?

Vuäʹnkânji säärneeʹl nuʹtt, što sääʹmǩiõllsaž vuõrâsoummu vieʹttje päärnain nuʹtt jiânnai ääiʹj ko vueiʹtlvaž sääʹmǩiõl mainsteeʹl. Pueʹrmõs leʹčči, što nåkam aaʹšši da nåkam tuejjummuž kõõskâst, kook ǩeäʹsse päärna miõl. Ǩiõllpieʹzzest tät miârkkšââvv tõn, što tuâjjlažkåʹdd õõlǥči vuässõõttâd päärnai õhttsaž siõrid nuʹtt jiânnai ko vueiʹtlvaž da nuuʹbb ǩiõđâst še kuäʹss-ne vieʹttjed ääiʹj juõʹǩǩ päärnain jeeʹrab. Nääiʹt sääʹmǩiõl mainsteei vuõrâsooumaž oudd päärnže ǩiõlʼlaž maall da tuâjjneävvaid sääʹmǩiõl mainstummša. Ǩiõllpieʹzz åålǥbeäʹlnn puärrsin lij vääžnai ââʹnned huõl tõʹst, što päärnaž kooll sääʹmǩiõl määŋgpeällsânji da jeeʹres õhttvuõđin. Tåʹlǩ kuullmõš ij kuuitâǥ ooudâd aktiivlaž ǩiõlltääid peʹce tõõzz taarbšet vuârrvaaiktõõzz. Jõs puärraz jie jiijj vueiʹt mainsted sääʹmǩiõl päärnain, leʹčči vääžnai ooccâd kontaaktid jeeʹres ǩiõllmainsteeʹjid ouddmiârkkân sooǥǥ, tobddsi leʹbe õhttsallaš tuejjummuž pääiʹǩ. Päärna vuäitt põrggâd smeʹllkâʹtted sääʹmǩiõl mainstummša še kõõjjeeʹl, mii tät lij säämas, leʹbe mäʹhtt koon-ne ääʹšš vuäitči särnnad säämas. Lij kuuitâǥ päärnast ǩidd, tuåimmai-a kõõjjõõllmõš – måtam päärna kõõdâʹtte tõʹst da måtam älšme.

Ǩiõllpieʹsspäärna mainste kõskkneez lääddas. Mõõn diõtt, da vuäitt-a tõõzz tuejjeed ni mâid?

Lij tuõđi takai äʹšš, što päärna mainste kõskkneez ǩiõllpieʹzzest lääʹddǩiõl. Nåkam päärna še, kook mainste aktiivlânji säämas ǩiõllpieʹzz rääʹvesoummuid, vuäiʹtte siõrrâd kõskkneez pâi lääʹddǩiõʹlle. Teâđast lie nåkam päärna še, kook âʹnne kõskkneez kuhttu ǩiõl leʹbe tåʹlǩ sääʹmǩiõl. Ǩiõllvaʹlljummuš õhttan ǩiõl almmjallaš vuâkka. Sääʹmǩiõllsaž ǩiõllpieʹzzi päärna lie harjjnam tõõzz, što jeäʹnbõs sij tobddâm päärnain mainste lääʹddǩiõl, sij dommǩiõllân lij täujja tåʹlǩ lääʹddǩiõllm da ouddmiârkkân päärnaikulttuur sij pirr lij jäänmõsân lääʹddǩiõllsaž. Mij rääʹvesoummu vueiʹttep teâđsteeʹl mieʹrreed, što mainstep kõskkneen sääʹmǩiõl, ko mij miõlâst tõt lij vääžnai da tõt lij-i õhtt sääʹmǩiõli jeällʼjummuž diõtt vieʹltʼteʹmes vaʹlljummšin. Päärna kuuitâǥ hääʹrveld tuåimmje näkam ärvv-vaʹlljummši vuâđald. Päärnaid ij vueiʹt pääkkted, ij-ǥa “mainsteʹǩed sääʹmǩiõl!” -nallšem päärnai siõri kommentâsttmõš leäkku kuuʹǩǩab ääiʹj seʹst kannteei. Vuâkka vuäitt vaaikted pueʹrmõsân nuʹtt, što tuâjjlažkåʹdd vuässââtt päärnai siõrid nuʹtt jiânnai ko vueiʹtlvaž. Sääʹmǩiõllsaž rääʹvesoummu poodd päärna täujja mainste säämas kueiʹmeez še. Nuʹbb vueʹǩǩ lij ǩiõlʼlaž maall ouddmõš nuʹtt, što päärnaid miõllsaž siõrid, speâllaid dno. ââʹnet jäänmõõzz mieʹldd še õhttsaž tuåimin. Ko päärna vuäǯǯa rääʹvesoummust sääʹmǩiõllsaž maall håʹt mâka auttǩeäinain siõrrma, sij vuäiʹtte hiâlpben mainsted säämas auttǩeäinain siõreen mâʹŋŋlest še, ko rääʹvesooumaž ij leäkku mieʹldd.

Päärnaž ââʹnn vââǥǥlaž sääʹn leʹbe soojtemååʹbleǩ, ko maainâst säämas. Mäʹhtt tõõzz õõlǥči šiõhttlõõttâd?

Ni ǩii ij maainâst ǩiõl aalǥâst ääʹljeeʹl noormi mieʹldd – ij ni õõutǩiõllsiʹžžen šõddi lääʹdd- leʹbe eŋgglõsǩiõllsaž päärnaž. Jõnn jäänbõsǩiõl päärnaž kuuitâǥ kooll da peäss ââʹnned nuʹtt jiânnai, što päärna ǩiõlʼlaž vââʹjj kuâđđje vuõsspäʹrnnpoodd mâŋŋa meädda takainalla šoorab põrggmõõžžtaa. Sääʹmǩiõllsaž päärnast vueʹǩǩ vuäitt leeʹd jeeʹres: ǩiõllvââʹjj da ǩiõlltääid reäiʹj vuäiʹtte kollʼjed ǩiõlâst kuuʹǩǩ vuõsspäʹrnnpoodd mâŋŋa še, jõs ääʹšš jeät vuâmmšuku. Vuõigg nääʹll kässjõõttâd päärna ǩiõʹlle ij kuuitâǥ leäkku võõʹjjin vuõiʹǧǧest mušttʼtummuš, päärna mainstummuž kõõsktummuš, leʹbe päärna okknâttmõš. Juõʹǩǩ ǩiõllpieʹsspäärna särnnam sääʹmǩiõllsaž sääʹnn lij läuʹǩǩ ooudårra! Päärna sääʹmǩiõllsaž mainstummša âlgg pâi šiõhttlõõttâd positiivlânji da smeʹllkââʹtteeʹl, håʹt tõʹst leʹčče jiânnai vââʹjj. Pueʹrab nääʹll teevvad vââʹjj lij tõõjjâd sääʹn leʹbe ääʹšš vuõigg ååʹblǩest. Jõs sääʹmǩiõllsaž vuõrâsooumaž – ǩiõllpieʹzzest leʹbe dååma – vuâmmaš päärna sääʹmǩiõlâst tiõttum põõšši vaiggâdvuõđid, kannat ooccâd nåkam materiaal, mâʹte teeʹkstid, lokkõõzzid leʹbe siõrid, koin kõõččmõõžžâst åårrai ǩiõl jiõččvuõtt puätt ouʹdde. Jõs ouddmiârkkân mõõnnâm äiʹǧǧååʹbleǩ lij täujja väʹǯǯel, kannat lookkâd päärnže mainnsid, koin ââʹnet jiânnai tõn äiʹǧǧååʹbleǩ, da mainstõõllâd mainnsest päärnain. Vuäitt še väʹldded nääʹllen kõõjjõõllâd päärna peeiʹvest leʹbe neäʹttel-looppâst nuʹtt, što mõõnnâm äiʹǧǧååʹbleǩ puätt ouʹdde nuʹtt kõõččmõõžžin ǥo vasttõõzzin.

Tuejjad-a ǩiõllpieʹzzest åårrmõš äjjnummuž leʹbe stamldõõzz lääʹddǩiõl ouddnummša?

Ko mainstet tiõrvâs, takainalla šõddi päärnast, vasttõs lij seʹlvv: ij tuejjed. Måttmin tuʹtǩǩummšin määŋgǩiõllsaž päärnain lij raportõsttum siõm ǩiõllouddnummuž äjjnummuž, kååʹtt kuuitâǥ taʹssjââvv õõutǩiõllsaid veʹrddeeʹl mââimõõzzâst škooulââʹjjest. Nuuʹbb tuʹtǩǩeempuåđõõzz ǥõs čuäʹjte tõõzz, što näkam äjjnummuž ij leäkku ni vooʹps. Sääʹmǩiõl mättjummuš vuäitt kuâsttjed päärna lääʹddǩiõllsaž mainstummšest: päärnaž vuäitt ouddmiârkkân tiõttum ââʹjjest ââʹnned sääʹmǩiõllsaž saaʹnid lääʹddǩiõl seäkka leʹbe soojted lääʹddǩiõllsaž saaʹnid sääʹmǩiõl morfologia mieʹldd. Tät lij takai vueʹss kueiʹtǩiõllsažvuõđâst, ij miârkk stamldõõzzâst. Sääʹmǩiõl vaaiktõs päärna lääʹddǩiõllsaž mainstummšest läppai jäänbõs päärnain jåʹttlânji tõʹnt, ko lääʹddǩiõll lij juõʹǩǩ sââʹjest kollʼjeei väʹlddǩiõll. Ni õhtt ǩiõllpieʹsspäärnaž ij leäkku teâđ mieʹldd leämmaž mättjeǩani lääʹddǩiõl sääʹmǩiõl diõtt! Kueiʹtǩiõllsažvuõđ mieʹldd pohttam ǩiõlltieʹttemvuõtt (ns. metaǩiõlʼlaž kompeteʹnss) vuäitt vaaikted še positiivlânji lääʹddǩiõl ouddnummša da jeeʹres ǩiõli mättjummša.

Mâid tuejjeed, ko ij ni kuäbbaž ǩiõllpieʹsspäärna puärrsin silttâd jiõčč sääʹmǩiõl?

Šiõǥǥ, što puärraz näkam vueʹjjest haaʹlee uʹvdded päärnže sääʹmǩiõl tääid! Pueʹrmõs teâttlõs leʹčči, jõs puärraz leʹbe kuäbbaž-ne suännain vuäitči mättʼtõõllâd päärna mättjem sääʹmǩiõl. Tääzz lie ânnʼjõžääiʹj õinn pueʹrab vuäittmõõžž, ko sääʹmǩiõli mättʼtõs rääʹvesoummid lij taʹrjjeemnalla nuʹtt klass- ko virtuaalmättʼtõssân, da materiaal jiõččmättʼtõõttma käunnʼje še. Jõs puärraz jie vueiʹt koon-ne määin diõtt mättʼtõõllâd sääʹmǩiõl, kannat muʹštted, što håʹt mõõn ǩiõl määŋgpeällsaž mainstummuš päärnže oouʹdad suu juurdčummuž da ǩiõlʼlaž kapasiteeʹtt; looǥǥ da meälttad âʹte päärnže nuʹtt jiânnai ko vuäitak tõin ǩiõlin, koon silttääk. Päärnže kannat aainâs ooccâd sääʹmǩiõllsaž kontaaktid âʹlddpirrõõzzâst da õhttsallaš tuåimmjummuž pääiʹǩ, da dååma vuäitt ââʹnned äuʹǩǩen sääʹmǩiõllsaž media da kulttuurtaʹrjjummuž. Ǩiiʹrjid vuäitt lookkâd päärnže vääʹnn ǩiõlltääidain še, poka mättʼtââll vuâđđaaʹššid jiõnnummšest. Sääʹmǩiõllsaž ruåđid da toobdâs oummuid kannat smeʹllkâʹtted mainsted sääʹmǩiõl päärnain. Õõldâsoummui positiivlaž da smeʹllkõʹtti šiõttlõõvvmõš oouʹdee še päärna ǩiõllouddnummuž!

Kannattaako käyttää lapsen kanssa saamea, jos osaa sitä itse vain vähän? Pilaako se lapsen kielen?

Kannattaa käyttää, ja ei pilaa! Vähäinenkin saamen kielen käyttö on parempi kuin ei mitään. Lapselle voi vaikkapa sanoa tietyt fraasit aina saameksi, ja kirjojen lukeminen, laulaminen ja loruilu onnistuu vanhemmalta vähäiselläkin saamen taidolla. Kieli kohenee, kun sitä käyttää, ja vuorovaikutussuhde omaan lapseen on loistava motivaatio kielitaidon vahvistamiseen. Kaikki lapset eivät suhtaudu varauksettoman positiivisesti siihen, jos vanhempi alkaa puhua kotona eri kieltä kuin ennen, mutta protestointi menee yleensä pian ohi. Kielipesälapsi kuulee saamen kieltä kielipesässä ja toivottavasti mahdollisimman monta muutakin kautta, eikä oman vanhemman epätäydellinen saamen kieli pilaa hänen oppimistaan. Toki vanhemman kannattaa kiinnittää huomiota kieleensä. Onneksi sanakirjat, nettisanakirjat, kielentarkistusohjelmat ja oppimateriaalit auttavat nykyvanhempaa saamen kielen elvyttämisessä ja ylläpitämisessä.

Miksi kotona pitäisi ponnistella kielen eteen – eikö riitä, että lapsi on kielipesässä?

Riippuu siitä, mitä tavoitellaan. Jos tavoitteena on saamen kielen laaja elpyminen koko yhteisössä, niin kielipesä ei riitä. Sukupolvien välinen kielen siirtyminen on välttämätön osa kielen elinvoimaisuutta, eikä mikään toiminta voi korvata perheen roolia kielen ja kulttuurin välittäjänä. Kielipesä ei myöskään välttämättä yksin riitä siihen, että saamen kielestä muodostuisi lapselle loppuelämäksi luonteva ja sujuva käyttökieli. Tähän vaikuttavat suuresti saamenkieliset kontaktit kielipesän ulkopuolella ja jälkeen, kuten koti ja koulu. Lapselle vanhempien pyrkimykset saamen kielen eteen ovat tärkeä positiivinen viesti, ja vastaavasti vanhempien passiivisuus kielen suhteen voi viestittää lapselle, että kyse ei ole kovinkaan merkittävästä asiasta, tai että kieli kuuluu vain kielipesään. Maailmanlaajuisesti yksi uhanalaisten kielten elvytyksen tavallisista ongelmista on se, että vanhemmat odottavat liikaa virallisilta instituutioilta (mukaan lukien varhaiskasvatus) oman kielen pelastamisessa eivätkä ole valmiita itse ponnistelemaan sen eteen.

Saamenkieliset sukulaiset eivät kehotuksista huolimatta puhu lapselle saamea – mikä neuvoksi?

Kielellinen ja kulttuurinen assimilaatio on koko saamen kansaa koskeva tragedia, jonka jäljet eivät haihdu hetkessä, vaikka kehitys onkin monessa suhteessa kääntynyt positiiviseen päin. Kielenelvytyksen jarruna on usein se, että ihminen ei pysty muuttamaan omaa kielellistä käytöstään, vaikka ehkä haluaisikin. Vanhemmalla saamelaisella saattaa olla vahva käytösmalli, jonka mukaan lapsille kuuluu puhua suomea – ja näin hän on ehkä toiminut omien jälkeläistensä kanssa. Saamen puhuminen saattaa ylipäänsä aiheuttaa negatiivisia tunteita ja muistikuvia. Kielenelvytyksen mukanaan tuoma saamen kielten kehittäminen ja modernisaatio saattaa sekin turhauttaa vanhempia puhujapolvia: eihän nuorten puhujien puhetta enää edes ymmärrä! Voi myös olla vaikea luottaa siihen, että kielipesälapsi ymmärtää saamenkielistä puhetta hyvin, vaikka itse ehkä vastaakin lähinnä suomeksi. Mm. edellä mainitut syyt voivat johtaa siihen, ettei oma lähipiiri aina, ainakaan aluksi, pysty vaihtamaan saamen kieleen lapsen kanssa. Tällainen tilanne vaatii ymmärtämystä ja aikaa. Avoin keskustelu saattaa auttaa, ja ehkä sitäkin paremmin positiiviset esimerkit: jos naapuri kerran puhuu lapsenlapselleen saamea, niin miksen sitten minäkin!

Mitä tehdä, kun lapsi on yhtäkkiä alkanut protestoida kielipesää tai saamen kieltä vastaan?

Niin luonnollisesta ja positiivisesta prosessista kuin kaksikielistymisessä onkin  kyse, se on lapselle myös psyykkinen ja emotionaalinen prosessi, johon liittyy monenlaisia vaiheita. Takapakilta näyttävä vaihe voikin olla olennainen edistysaskel lapselle. On melko tavallista, että kielipesälapselle tulee ohimeneviä tunteita tai vaiheita, jolloin saamen kieli tai kielipesä tuntuvat kurjilta. Lapsi voi purkaa tällaisia tunteita pelkästään vanhemmille tai näyttää niitä myös kielipesässä. Satunnaisiin tunteenpurkauksiin ei kannata tarttua liiaksi. Varhaiskasvatuksen kieli- ja kulttuuriympäristö on yksi lukemattomista valinnoista, joita vanhemmat tekevät lapsensa puolesta – ei sen kummempaa. Vanhemman ei pidä syyllistyä siitä, että hän on valinnut lapsensa parhaaksi jotain sellaista, mitä lapsi joka hetki koe mukavaksi. Isommalle lapselle kannattaa puhua avoimesti siitä, miksi hän on kielipesässä, mistä hän jäisi paitsi ilman kielipesää, ja miksi saamen kielen taito on hänelle hyväksi. Jos lapsen negatiivinen puhe saamen kielestä, saamelaisuudesta tai kielipesästä jatkuu pitkään tai alkaa haitata ryhmän toimintaa, vanhempien ja kielipesän henkilöstön täytyy yhdessä miettiä, miten asiaa olisi paras käsitellä. Negatiivinen puhe voi myös tarttua lapsesta toiseen.

Onko järkeä laittaa lapsi kielipesään, jos paikkakunnallamme ei ole saamenkielistä kouluopetusta?

Kyllä on. Alle kouluikäisenä muodostuneella kaksikielisyydellä on tutkimusten mukaan runsaasti suotuisia vaikutuksia lapsen kehitykseen, vaikka kontakti toiseen kieleen heikkenisi tai katkeaisi joksikin aikaa. Kielipesä vahvistaa lapsen saamelaiskulttuurin tuntemusta ja identiteettiä, ja se luo lapselle pohjan saamen kielen myöhempää aktivoimista varten, vaikka kouluopetusta ei saameksi saisikaan. Saamen kielten opetusta on saatavilla usein niilläkin paikkakunnilla, joissa saamea ei käytetä opetuskielenä, ja lain mukaan saamea äidinkielenään puhuvalla lapsella on oikeus saamen kielen opetukseen koulussa. Vuonna 2018 alkavan Saamelaiskäräjien ja Utsjoen kunnan saamen kielten etäopetuksen pilottihankkeen kautta mahdollisuudet saamen kielen opiskeluun etäyhteyksien kautta tulevat  vahvistumaan koko Suomessa. Myös saamenkielisen ja kaksikielisen (suomi – saame) kouluopetuksen kysyntä ja edellytykset ovat jatkuvasti lisääntymässä myös saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella. Saamelaisten kotiseutualueella saamenkielisellä oppilaalla puolestaan on oikeus saada pääosin saamenkielistä kouluopetusta. Jos tämä oikeus ei toteudu, kannattaa ottaa yhteyttä koulun johtoon, omaan kuntaan tai Saamelaiskäräjien koulutussihteeriin ja kieliturvasihteeriin.

Miten lapsi pärjää kielipesän jälkeen saamenkielisessä kouluopetuksessa, jos vanhemmat eivät osaa saamea?

Lapsi kyllä pärjää. Kouluopetus on häntä varten, ei vanhempia. Opetussuunnitelmien ja koulukulttuurin muutosten myötä kotiläksyt ja kokeisiin lukeminen eivät enää samassa roolissa kuin 30 vuotta sitten. Vanhemmat voivat tukea lapsen koulunkäyntiä muutenkin kuin kirjoista kyselemällä ja kirjallisissa tehtävissä auttamalla. Usein saamenkielisessä opetuksessa käytettävät materiaalit löytyvät myös suomeksi – ja valitettavasti monet valmiit oppikirjat pelkästään suomeksi – joten halutessaan vanhemmat pystyvät kyllä seuraamaan materiaaleja. Jos läksyt ja lapsen koulunkäynnissä auttaminen tuntuvat perheen kielitilanteen vuoksi ongelmallisilta, kannattaa olla yhteydessä opettajaan jo ennen lapsen siirtymistä kouluun.

Saamenkielinen luokka, suomenkielinen luokka, kielikylpyluokka, kaksikielinen luokka… Mikä on kielipesälapselle paras kouluopetuksen muoto?

Yksiselitteistä vastausta tähän ei ole. Valintaa määrittää lapsen kielitaidon ja perheen tavoitteiden lisäksi luonnollisesti se, millaista opetusta lapsen omassa koulussa on tarjolla. Esimerkiksi inarinsaamenkieliset kielipesälapset ovat Inarissa siirtyneet lähes poikkeuksetta inarinsaamenkieliseen esi- ja perusopetukseen. Utsjoella on toiminut saamen- ja suomenkielisten luokkien rinnalla erityinen kielikylpyluokka, jolle osa kielipesälapsista on siirtynyt. Koltansaamenkielistä aineopetusta on ollut tarjolla vain Sevettijärven koulussa joissakin aineissa, joten Ivalon koltansaamenkielisen kielipesän lapset ovat siirtyneet suomenkieliseen opetukseen ja saaneet kielenopetusta koltansaamen kielessä. Vanhempien on hyvä muistaa, että perusopetuslain mukaan saamenkielisellä koululaisella on saamelaisten kotiseutualueella oikeus saada pääosin saamenkielistä kouluopetusta. Jos tämä oikeus ei toteudu, kannattaa ottaa yhteyttä koulun johtoon, omaan kuntaan tai Saamelaiskäräjien koulutussihteeriin ja kieliturvasihteeriin.

Kielipesän tavoitteena on toiminnallinen kaksikielisyys kouluikään mennessä. Mitä tarkoittaa toiminnallinen kaksikielisyys?

Joskus kuulee puhuttavan täydellisestä kaksikielisyydestä tai tasapainoisesta kaksikielisyydestä. Näistä käsitteistä on esimerkiksi kielentutkimuksessa luovuttu, kun on ymmärretty entistä paremmin se, että ihmisen elämässä eri kielillä voi olla hyvin erilaisia rooleja ja tasoja. Kaksikielisyys ei tarkoita tai edellytä sitä, että ihminen hallitsee kahta kieltä täsmälleen yhtä hyvin kaikilla osa-aloilla (ymmärtäminen, puhuminen, kirjallinen taito jne.) ja kaikkien aihepiirien yhteydessä. Kielen elinvoimaisuus ja yhteiskunnallinen asema voivat vaikuttaa kaksikielisyyteen hyvin vahvasti, esimerkiksi niin, että enemmistökielellä koulutettu vähemmistökielen puhuja ei osaa lainkaan kirjoittaa omaa kieltään. Silti hänellä on kiistatta kaksi kieltä, joilla hän toimii elämässään. Toiminnallinen kaksikielisyys on käsitteenä yritys ilmentää tätä kielitaidon ja kielitilanteen moninaisuutta. Kielipesässä saamen kieltä omaksunut lapsi puhuu koulunsa aloittaessaan usein vahvemmin suomea kuin saamea, jos asiaa tarkastellaan vaikkapa sanaston laajuuden ja sanojen taivutuksen tasolla. Toisaalta saame voi olla hänelle luontevampi kieli sellaisissa aihepiireissä liikuttaessa, jotka ovat hänelle tutumpia kielipesästä kuin kotoa. Lapsen saamen kielessä voi olla runsaasti suomen kielen vaikutusta, mutta toisaalta myös suomessa voi olla saamen vaikutusta. Tällaisella lapsella on kaksi kieltä, joilla hän pystyy toimimaan eri tilanteissa. Tätä on toiminnallinen kaksikielisyys.

Haluaisimme lapsemme oppivan saamea, mutta paikkakunnallamme ei ole kielipesää – mitä tehdä?

Kannattaa lähteä selvittämään edellytyksiä kielipesän perustamiseen ottamalla yhteyttä esimerkiksi seuraaviin tahoihin: oman alueen saamelaisyhdistys, jos sellainen on; oman kunnan tai kaupungin varhaiskasvatusjohtaja tai vastaava; Saamelaiskäräjien kielipesäohjaaja tai kieliturvasihteeri. Uuden kielipesäryhmän aloittaminen ei välttämättä tapahdu hetkessä. Jos toiminnalle halutaan valtionavustusta, sen hakeminen seuraa tiettyä vuosirytmiä, eikä uusien ryhmien mahduttaminen tietyltä pohjalta tehtyihin budjetteihin usein onnistu. Saamelaiskäräjät priorisoi rahoituspäätöksissä jo olemassa olevien kielipesien jatkuvuuden. Jos kunta pystyy ainakin aluksi ottamaan vastuun toiminnan rahoituksesta, tilanne on helpompi. Kunnilla on Suomessa velvollisuus järjestää varhaiskasvatusta saamen kielellä sellaisille lapsille, joiden äidinkieli on saame. Jos äidinkieli on suomi tai jokin muu, niin kuin kielipesätoimintaa tarvitsevilla lapsilla usein on, kunta ei ole velvoitettu järjestämään toimintaa. Jos kielipesätoimintaa ei ole mahdollista aloittaa, on etsittävä muita keinoja siirtää kieltä ja kulttuuria lapselle.

Paikkakunnallamme on kielipesä, mutta eri saamen kielellä kuin sukumme saamen kieli. Kannattaako laittaa lasta kielipesään?

Kyllä kannattaa. Vaikka saamen kielten väliset erot ovat melko suuria, minkä tahansa saamen kielen taito avaa lapselle ovet myös oman suvun saamen kielen oppimiseen myöhemmin. Saamelaiskulttuurin ja -identiteetin kannalta mikä tahansa kielipesä on lapselle hyväksi. Lapselle kannattaa kertoa tilanteesta avoimesti, ja hänen omien kehitysvaiheidensa ja kiinnostuksensa mukaan häntä voi tutustuttaa oman suvun saamen kieleen. Lapsi ei mene sekaisin useamman saamen kielen läsnäolosta omassa elämässään! Eri saamen kielten kuuleminen on ollut historiallisesti ajateltuna varsin tavallinen tilanne saamelaisten parissa. On myös kielipesälapsia, joille puhutaan kotona eri saamen kieltä kuin kielipesässä, eikä tässä ole lähtökohtaisesti mitään ongelmaa.

Mitä tehdä, kun haluaisimme lapsen oppivan juuri omaa murrettamme, mutta kielipesän työntekijät puhuvat eri murretta?

Saamen kielten murteiden rikkaus on tärkeä asia. Nykyisessä uhanalaisessa ja haavoittuvaisessa tilanteessa voimavarat on kuitenkin keskitettävä siihen, että lapset ylipäänsä oppivat kieltä. Saamelaisen varhaiskasvatuksen alalla vallitsee kriittinen pula koulutetuista, kielitaitoisista työntekijöistä, eikä ole mahdollista taata tietylle lapselle tai tiettyyn ryhmään juuri tiettyä murretta puhuvaa työntekijää. Tällaisessa tilanteessa vanhempien ja suvun on huolehdittava oman murteen siirtämisestä tai siihen tutustuttamisesta. Parasta olisi, että lapsi pääsisi omaksumaan omaa murretta vanhempien tai sukulaisten kanssa kielipesän ulkopuolella. Kannattaa myös etsiä sopivia äänitteitä, kuten musiikkia, lastenohjelmia tai arkistonauhoja.

Miksi saamenkielisissä kielipesissä on myös sellaisia työntekijöitä, jotka eivät puhu saamea äidinkielenään tai ovat vasta oppineet kieltä?

Tämä johtuu kahdesta asiasta: saamen kielten yleisestä kielisosiologisesta tilanteesta ja siihen linkittyvästä työntekijäpulasta. Inarinsaamen ja koltansaamen kieliyhteisöissä, kuten myös monin paikoin pohjoissaamen puhuma-aluetta (esimerkiksi Vuotso), saamen kielen siirtyminen sukupolvelta katkesi useimmissa suvuissa kokonaan ennen kielenelvytyksen aikakautta. Tämä tarkoittaa sitä, ettei kyseisissä yhteisöissä ole ollenkaan tai on vain yksittäisiä tietynikäisiä ihmisiä, jotka olisivat oppineet saamea äidinkielenään. Tilannetta kuvaa tutkimuskentän termi “kadotettu sukupolvi”. Jos ja kun saamen kieli halutaan palauttaa näihin yhteisöihin, on hyväksyttävä se, että kieltä elvyttävät ja siirtävät eteenpäin myös henkilöt, jotka ovat itse oppineet kielen koulussa ja/tai aikuisena. Kuten sanottu, saamelaisen varhaiskasvatuksen alalla vallitsee kriittinen pula koulutetuista, kielitaitoisista työntekijöistä. Tähän vaikuttavat varmasti monet muutkin syyt kuin kielitilanne, esimerkiksi alan heikko palkkaus suhteessa työn vaativuuteen, sekä kova kilpailu saamenkielisistä ammattilaisista eri alojen kesken. Tässä tilanteessa on arvokas asia, että itse kielenelvytyksen kautta saamen kieltä oppineet henkilöt ovat valmiita osallistumaan kielenelvytykseen kielipesissä. Kielipesätyöntekijöille olisi tärkeää etsiä mahdollisuuksia oman kielitaidon vahvistamiseen työn ohessa.

Mistä saa neuvoja, kun lapsen kielen kehitys askarruttaa?

Ensimmäinen askel on kielipesän työntekijöiden kanssa keskustelu. Jos oman kielipesän henkilöstö ei osaa auttaa, voidaan kääntyä jonkun toisen saamelaisen varhaiskasvatuksen kokeneemman ammattilaisen puoleen. Saamelaiskäräjien kielipesäohjaaja auttaa vanhempia myös lasten kieleen liittyvissä kysymyksissä ja voi tarvittaessa ohjata vanhempian eteenpäin tuen hakemisessa. Oman kunnan lastenneuvola ja puheterapeutti pystyvät neuvomaan ainakin yleisissä kielenkehityksen kysymyksissä. Jos heillä ei ole osaamista monikielisyyden ja saamen kielten alalla, voisi olla hyvä kääntyä saamenkielisen terveydenhoitajan puoleen. Saamelaisella lapsella on saamen kielilain nojalla oikeus saada saamenkielisiä terveydenhoitopalveluita, joten jos omassa kunnassa ei toimi saamenkielistä terveydenhoitajaa, kunta on velvollinen järjestämään palvelun esim. ostopalveluina. Vuonna 2018 toimintansa on aloittanut saamelainen kielineuvola, jonka kautta lasten ja perheen kielikysymyksiin liittyvää neuvontaa on mahdollista saada Facebookin tai sähköpostin kautta tai puhelimitse.