Saamelaisen kielineuvolan kolmas Facebook-livelähetys 27.9.2018 Inarissa. Kuvassa vasemmalta: Riitta Lehtola, Pirjo Lotvonen, Merja Pieski, Niina Siltala ja Annika Pasanen.

Täujja kõččum kõõččmõõžž

Miten lapsi suhtautuu siihen, että joutuu kielipesässä uuteen kieliympäristöön?

Yleensä erittäin mutkattomasti. On olennaista ymmärtää, että lapset eivät ole samalla tavalla kiinni sanallisessa kommunikaatiossa kuin aikuiset. Huolenpito, välittäminen, ymmärretyksi tuleminen, kiinnostava tekeminen ja mielekäs seura ovat lapselle paljon tärkeämpiä kuin kieli, jolla hänelle puhutaan. Työntekijät osoittavat lapselle monin tavoin, että häntä ymmärretään ja hänen tarpeisiinsa reagoidaan. Lapsi saattaa omista ominaisuuksistaan riippuen olla joko hyvin kiinnostunut uudesta kielestä tai suhtautua siihen ikään kuin siinä ei olisi mitään erikoista. Lapsen ikä voi vaikuttaa asiaan. Lapsi, joka tulee ensimmäistä kertaa elämässään hoitoon kodin ulkopuolelle, ei todennäköisesti kyseenalaista kielipesän kieltä. Ehkä hän arvelee, että hoidossa kuuluu puhua eri lailla! Joskus isompi lapsi saattaa kommentoida aluksi kummastellen tai negatiivisestikin uutta kieltä, etenkin jos hän on aiemmin ollut suomenkielisessä päivähoidossa, mutta tämä menee yleensä pian ohi. Vanhempien kannattaa ehdottomasti selittää isommalle lapselle etukäteen, mistä kielipesässä on kyse.

Miten kielipesä eroaa siitä, kun saamenkielinen lapsi joutui suomenkieliseen asuntolakouluun?

Asuntolakoulussa tilanne oli pahimmassa tapauksessa se, että saamenkielistä lasta rangaistiin ainoan osaamaansa kielen puhumisesta, eikä yksikään aikuinen ymmärtänyt hänen kieltään ja kulttuuritaustaansa. Enemmistökielisen asuntolakoulun seurauksena moni saamelaislapsi menetti oman ensimmäisen kielensä. Kielipesässä lapsi saa puhua osaamaansa kieltä ja hänelle osoitetaan selvästi, että häntä ymmärretään ja hänestä huolehditaan, vaikka hänelle puhutaankin eri kieltä. Toiminta pohjautuu saamelaiskulttuuriin. Lapsen ensikieltä ei väheksytä eikä viedä pois, sen sijaan hän saa sen rinnalle toisen kielen.

Eikö olisi parempi, että lapsi omaksuu ensin kunnolla yhden kielen ja vasta sen jälkeen toisen?

Tätä pidetään usein periaatteena varhaisessa, täydellisessä kielikylvyssä, esimerkiksi ruotsinkielisessä kielikylvyssä Suomessa. Ruotsinkielisen kielikylvyn ja saamenkielisen kielipesän taustatilanne, lähtökohdat ja tavoitteet ovat kuitenkin monelta osin hyvin erilaiset. Saamen kielten tilanne on niin uhanalainen ja haavoittuvainen, että lapselle on pyrittävä antamaan kaikki mahdollinen tuki saamen kielen omaksumiseksi. Varhain aloitettu kielipesä ja saamenkieliset kontaktit sen ulkopuolella mahdollistavat vahvan kielenomaksumisen ennen kouluikää. Tämä on tärkeää, koska kouluympäristössä suomen kielen ja suomenkielisen kulttuurin vaikutus on väistämättä vahva. Kahden tai useamman kielen oppiminen samaan aikaan kotona tai kodin ulkopuolella on aivan normaalia – monilla alueilla maailmassa normaalimpaa kuin yksikielisenä kasvaminen.

Miten on mahdollista, että lapsi alkaa ymmärtää saamea niin nopeasti?

Aikuinen saattaa rinnastaa kielipesän siihen, että itse joutuisi kieliympäristöön, jossa ei ymmärrä puhuttua kieltä. Lapsen tilanne kielipesässä on kuitenkin aivan toinen. Pikkulapsella on hyvin laajat kognitiiviset ja psyykkiset valmiudet omaksua kieltä ja useampia kieliä rinnakkain. Hänellä ei ole kieleen ja oppimiseen liittyviä ennakkoluuloja. Kielipesässä kieltä ei opetella erillisenä oppiaineena ja objektina vaan lapsi omaksuu sitä luontevasti toiminnan ohessa. Konkreettiseen tekemiseen yhdistyvä kielenoppiminen on tehokasta.

Miksi lapsi ei ala itse puhua saamea, vaikka ymmärtää sitä? Miksi jotkut lapset alkavat puhua heti ja jotkut vasta vuosien päästä?

Ihmisen kielitaidossa passiivinen kielitaito (ymmärtäminen) ja aktiivinen kielitaito (puhuminen) voivat olla hyvinkin eri tasolla. Passiivinen kielitaito kehittyy säännöllisesti kielipesässä olevalla lapsella kuin itsestään, mutta aktiivisen kielitaidon osalta kehitys on hyvin yksilöllistä. Kielipesässä lasta ei voi eikä saa pakottaa puhumaan saamea, ja jotkut lapset voivat pitkäänkin pysytellä siinä kielessä, joka on heille itselleen helpointa, eli ensimmäisenä opitussa kielessään. Kielenvalintaa voi siis ohjailla eräänlainen pienimmän ponnistuksen laki. Voi myös olla, että lapsella ei vielä ole sanastollista valmiutta tuottaa puhetta; hänhän voi puhua itse vain, jos hänelle on annettu työkalut puhumiseen. Eri lapsilla on erilaiset kiinnostuksenkohteet ja yksilöllinen suuntautuminen maailmaan – niin myös kieleen. Esimerkiksi lapsen sosiaalisen samastumisen tarve, itsekriittisyys ja monet muut luontaisen temperamentin piirteet voivat vaikuttaa hänen kielenvalintaansa saamen ja suomen välillä. Myös kaveripiirin ja kodin kielitilanne ja ympäristön asenteet voivat toki vaikuttaa. Vaikka kielipesälapsi ei vielä puhuisi itse saamea, kielenomaksumisprosessi on jatkuvasti käynnissä.

Miten lasta voisi rohkaista puhumaan?

Lyhyesti sanottuna niin, että saamenkieliset aikuiset viettävät lapsen kanssa mahdollisimman paljon aikaa saamen kieltä puhuen. Mieluiten niiden asioiden ja sellaisen tekemisen parissa, jotka kiinnostavat lasta. Kielipesässä tämä tarkoittaa sitä, että henkilöstön tulisi osallistua mahdollisimman paljon lasten yhteisiin leikkeihin ja toisaalta myös viettää välillä aikaa jokaisen lapsen kanssa erikseen. Tällä tavalla saamea puhuva aikuinen antaa lapselle kielellisen mallin ja työkaluja saamen kielen puhumiseen. Kielipesän ulkopuolella vanhempien on tärkeää huolehtia siitä, että lapsi kuulee saamea monipuolisesti ja eri yhteyksissä. Pelkkä kuuleminen ei kuitenkaan kehitä aktiivista kielitaitoa vaan siihen tarvitaan vuorovaikutusta. Jos vanhemmat eivät itse pysty puhumaan lapsen kanssa saamea, olisi tärkeää etsiä kontakteja muihin kielenpuhujiin esimerkiksi suvun, tuttavapiirin tai yhteisöllisen toiminnan kautta. Lasta voi yrittää rohkaista saamen puhumiseen myös kyselemällä, mitä mikäkin on saameksi, tai miten jonkin asian voisi sanoa saameksi. Riippuu kuitenkin lapsesta, toimiiko kyseleminen – jotkut lapset ärsyyntyvät ja toiset innostuvat siitä.

Kielipesälapset puhuvat keskenään suomea. Miksi, ja onko sille mitään tehtävissä?

On hyvin tavallista, että lapset puhuvat kielipesässä keskenään suomen kieltä. Sellaisetkin lapset, jotka puhuvat aktiivisesti saamea kielipesän aikuisille, saattavat leikkiä keskenään aina suomeksi. Toki on myös lapsia, jotka käyttävät keskenään kumpaakin kieltä tai yksinomaan saamea.  Kielenvalinta liittyy kielen yleiseen tilanteeseen. Saamenkielisten kielipesien lapset ovat tottuneet siihen, että enemmistö heidän tuntemistaan lapsista puhuu suomea, heidän kotikielenään on usein yksinomaan suomi, ja esimerkiksi lastenkulttuuri heidän ympärillään on pitkälti suomenkielistä. Me aikuiset voimme tietoisesti päättää, että puhumme keskenämme saamea,  koska pidämme sitä tärkeänä, ja se onkin yksi saamen kielten elpymisen kannalta välttämättömistä valinnoista. Lapset toimivat kuitenkin harvoin tällaisten arvovalintojen pohjalta. Lapsia ei voi pakottaa, eikä “puhukaapa saamea!” -tyyppinen puuttuminen lasten leikkeihin ole pitemmän päälle hedelmällistä. Tilanteeseen voi vaikuttaa parhaiten sillä, että henkilöstö osallistuu lasten leikkeihin mahdollisimman paljon. Saamenkielisen aikuisen läsnäolo johtaa usein siihen, että lapset puhuvat tilanteessa saamea myös toisilleen. Toinen keino on kielellisen mallin antaminen niin, että lapsille mieluisia leluja, pelejä jne. käytetään mahdollisimman paljon myös yhteisissä toiminnoissa. Kun lapset saavat aikuiselta saamenkielisen mallin vaikkapa autoradalla leikkimiseen, he saattavat helpommin puhua saamea autoradalla leikkiessään myöhemminkin, kun aikuinen ei ole mukana.

Lapsi käyttää virheellistä sanaa tai taivutusmuotoa, kun puhuu saamea. Miten siihen pitäisi suhtautua?

Kukaan ei puhu kieltä alusta saakka normien mukaan – ei myöskään yksikielisenä kasvava suomen- tai englanninkielinen lapsi. Suurta enemmistökieltä lapsi kuitenkin kuulee ja pääsee käyttämään niin paljon, että lapsen kielelliset virheet karsiutuvat normaalisti varhaislapsuuden jälkeen pois ilman suurempaa ponnistelua. Saamenkielisen lapsen kohdalla tilanne voi olla toinen: kielivirheet ja kielitaidon aukot voivat kuulua kielessä pitkään varhaislapsuuden jälkeenkin, jollei asiaan kiinnitetä huomiota. Oikea tapa puuttua lapsen kieleen ei kuitenkaan ole virheistä suoraan huomauttaminen, lapsen puheen keskeyttäminen, saati sitten lapsen nolaaminen. Jokainen kielipesälapsen sanoma saamenkielinen sana on askel eteenpäin! Lapsen saamenkieliseen puheeseen tulee aina suhtautua positiivisesti ja rohkaisevasti, vaikka siinä olisi kuinka paljon virheitä. Parempi tapa korjata virhe on toistaa sana tai asia oikeassa muodossa. Jos saamenkielinen aikuinen – kielipesässä tai kotona – huomaa lapsen saamen kielessä tiettyjä pysyviä ongelmakohtia, kannattaa etsiä sellaista materiaalia, kuten tekstejä, loruja tai leikkejä, joissa kyseinen kielen piirre tulee esille. Jos esimerkiksi mennyt aikamuoto tuottaa usein vaikeuksia, kannattaa lapselle lukea tarinoita, joissa käytetään paljon kyseistä aikamuotoa, ja jutella tarinasta lapsen kanssa. Voi myös ottaa tavaksi kysellä lapsen päivästä tai viikonlopusta niin, että mennyt aikamuoto tulee esille niin kysymyksissä kuin vastauksissa.

Aiheuttaako kielipesässä oleminen viivästystä tai häiriötä suomen kielen kehittymiseen?

Kun puhutaan terveestä, normaalisti kehittyvästä lapsesta, vastaus on selvä: ei aiheuta. Joissakin tutkimuksissa monikielisillä lapsilla on raportoitu pientä kielenkehityksen viivettä, joka kuitenkin tasoittuu yksikielisiin verrattuna viimeistään kouluiässä. Toiset tutkimustulokset taas viittaavat siihen, ettei tällaista viivettä ole lainkaan. Saamen kielen oppiminen voi näkyä lapsen suomenkielisessä puheessa: lapsi voi esimerkiksi tietyssä iässä käyttää saamenkielisiä sanoja suomen seassa tai taivuttaa suomenkielisiä sanoja saamen morfologian mukaan. Tämä on normaali osa kaksikielisyyttä, ei merkki häiriöstä. Saamen kielen vaikutus lapsen suomenkielisessä puheessa häviää useimmilla lapsilla nopeasti, koska suomi on kaikkialla kuuluva valtakieli. Yksikään kielipesälapsi ei tiettävästi ole välttynyt oppimasta suomen kieltä saamen kielen takia! Kaksikielisyyden mukanaan tuoma kielitietoisuus (ns. metakielellinen kompetenssi) voi myös vaikuttaa positiivisesti suomen kielen kehittymiseen ja muiden kielten oppimiseen.

Mitä tehdä, kun kumpikaan kielipesälapsen vanhemmista ei osaa itse saamea?

Hienoa, että vanhemmat tässä tilanteessa haluavat antaa lapselle saamen kielen taidon! Parasta olisi tietenkin, jos vanhemmat tai toinen heistä voisivat opetella lapsen oppimaa saamen kieltä. Tähän on nykyään yhä paremmat mahdollisuudet, kun saamen kielten aikuisopetusta on tarjolla niin luokkahuone- kuin virtuaaliopetuksena, lyhytkursseista koko vuoden mittaisiin intensiiviopintoihin, ja materiaaleja itseopiskeluunkin löytyy yhä enemmän. Jos vanhemmat eivät voi syystä tai toisesta opetella saamea, kannattaa muistaa, että minkä tahansa kielen monipuolinen puhuminen lapselle edistää tämän ajattelua ja kielellistä kapasiteettia; lue ja loruile siis lapselle niin paljon kuin voit sillä kielellä, jota osaat. Lapselle kannattaa ehdottomasti etsiä saamenkielisiä kontakteja lähipiiristä ja yhteisöllisen toiminnan kautta, ja kotona voi hyödyntää saamenkielistä mediaa ja kulttuuritarjontaa. Kirjoja voi lukea lapselle saameksi vähäiselläkin kielitaidolla, kunhan opettelee perusasiat ääntämisestä. Saamenkielisiä sukulaisia ja tuttavia kannattaa rohkaista puhumaan saamea lapsen kanssa. Myös lähipiirin positiivinen ja rohkaiseva asenne edistää lapsen kielenkehitystä!

Kannattaako käyttää lapsen kanssa saamea, jos osaa sitä itse vain vähän? Pilaako se lapsen kielen?

Kannattaa käyttää, ja ei pilaa! Vähäinenkin saamen kielen käyttö on parempi kuin ei mitään. Lapselle voi vaikkapa sanoa tietyt fraasit aina saameksi, ja kirjojen lukeminen, laulaminen ja loruilu onnistuu vanhemmalta vähäiselläkin saamen taidolla. Kieli kohenee, kun sitä käyttää, ja vuorovaikutussuhde omaan lapseen on loistava motivaatio kielitaidon vahvistamiseen. Kaikki lapset eivät suhtaudu varauksettoman positiivisesti siihen, jos vanhempi alkaa puhua kotona eri kieltä kuin ennen, mutta protestointi menee yleensä pian ohi. Kielipesälapsi kuulee saamen kieltä kielipesässä ja toivottavasti mahdollisimman monta muutakin kautta, eikä oman vanhemman epätäydellinen saamen kieli pilaa hänen oppimistaan. Toki vanhemman kannattaa kiinnittää huomiota kieleensä. Onneksi sanakirjat, nettisanakirjat, kielentarkistusohjelmat ja oppimateriaalit auttavat nykyvanhempaa saamen kielen elvyttämisessä ja ylläpitämisessä.

Miksi kotona pitäisi ponnistella kielen eteen – eikö riitä, että lapsi on kielipesässä?

Riippuu siitä, mitä tavoitellaan. Jos tavoitteena on saamen kielen laaja elpyminen koko yhteisössä, niin kielipesä ei riitä. Sukupolvien välinen kielen siirtyminen on välttämätön osa kielen elinvoimaisuutta, eikä mikään toiminta voi korvata perheen roolia kielen ja kulttuurin välittäjänä. Kielipesä ei myöskään välttämättä yksin riitä siihen, että saamen kielestä muodostuisi lapselle loppuelämäksi luonteva ja sujuva käyttökieli. Tähän vaikuttavat suuresti saamenkieliset kontaktit kielipesän ulkopuolella ja jälkeen, kuten koti ja koulu. Lapselle vanhempien pyrkimykset saamen kielen eteen ovat tärkeä positiivinen viesti, ja vastaavasti vanhempien passiivisuus kielen suhteen voi viestittää lapselle, että kyse ei ole kovinkaan merkittävästä asiasta, tai että kieli kuuluu vain kielipesään. Maailmanlaajuisesti yksi uhanalaisten kielten elvytyksen tavallisista ongelmista on se, että vanhemmat odottavat liikaa virallisilta instituutioilta (mukaan lukien varhaiskasvatus) oman kielen pelastamisessa eivätkä ole valmiita itse ponnistelemaan sen eteen.

Saamenkieliset sukulaiset eivät kehotuksista huolimatta puhu lapselle saamea – mikä neuvoksi?

Kielellinen ja kulttuurinen assimilaatio on koko saamen kansaa koskeva tragedia, jonka jäljet eivät haihdu hetkessä, vaikka kehitys onkin monessa suhteessa kääntynyt positiiviseen päin. Kielenelvytyksen jarruna on usein se, että ihminen ei pysty muuttamaan omaa kielellistä käytöstään, vaikka ehkä haluaisikin. Vanhemmalla saamelaisella saattaa olla vahva käytösmalli, jonka mukaan lapsille kuuluu puhua suomea – ja näin hän on ehkä toiminut omien jälkeläistensä kanssa. Saamen puhuminen saattaa ylipäänsä aiheuttaa negatiivisia tunteita ja muistikuvia. Kielenelvytyksen mukanaan tuoma saamen kielten kehittäminen ja modernisaatio saattaa sekin turhauttaa vanhempia puhujapolvia: eihän nuorten puhujien puhetta enää edes ymmärrä! Voi myös olla vaikea luottaa siihen, että kielipesälapsi ymmärtää saamenkielistä puhetta hyvin, vaikka itse ehkä vastaakin lähinnä suomeksi. Mm. edellä mainitut syyt voivat johtaa siihen, ettei oma lähipiiri aina, ainakaan aluksi, pysty vaihtamaan saamen kieleen lapsen kanssa. Tällainen tilanne vaatii ymmärtämystä ja aikaa. Avoin keskustelu saattaa auttaa, ja ehkä sitäkin paremmin positiiviset esimerkit: jos naapuri kerran puhuu lapsenlapselleen saamea, niin miksen sitten minäkin!

Mitä tehdä, kun lapsi on yhtäkkiä alkanut protestoida kielipesää tai saamen kieltä vastaan?

Niin luonnollisesta ja positiivisesta prosessista kuin kaksikielistymisessä onkin  kyse, se on lapselle myös psyykkinen ja emotionaalinen prosessi, johon liittyy monenlaisia vaiheita. Takapakilta näyttävä vaihe voikin olla olennainen edistysaskel lapselle. On melko tavallista, että kielipesälapselle tulee ohimeneviä tunteita tai vaiheita, jolloin saamen kieli tai kielipesä tuntuvat kurjilta. Lapsi voi purkaa tällaisia tunteita pelkästään vanhemmille tai näyttää niitä myös kielipesässä. Satunnaisiin tunteenpurkauksiin ei kannata tarttua liiaksi. Varhaiskasvatuksen kieli- ja kulttuuriympäristö on yksi lukemattomista valinnoista, joita vanhemmat tekevät lapsensa puolesta – ei sen kummempaa. Vanhemman ei pidä syyllistyä siitä, että hän on valinnut lapsensa parhaaksi jotain sellaista, mitä lapsi joka hetki koe mukavaksi. Isommalle lapselle kannattaa puhua avoimesti siitä, miksi hän on kielipesässä, mistä hän jäisi paitsi ilman kielipesää, ja miksi saamen kielen taito on hänelle hyväksi. Jos lapsen negatiivinen puhe saamen kielestä, saamelaisuudesta tai kielipesästä jatkuu pitkään tai alkaa haitata ryhmän toimintaa, vanhempien ja kielipesän henkilöstön täytyy yhdessä miettiä, miten asiaa olisi paras käsitellä. Negatiivinen puhe voi myös tarttua lapsesta toiseen.

Onko järkeä laittaa lapsi kielipesään, jos paikkakunnallamme ei ole saamenkielistä kouluopetusta?

Kyllä on. Alle kouluikäisenä muodostuneella kaksikielisyydellä on tutkimusten mukaan runsaasti suotuisia vaikutuksia lapsen kehitykseen, vaikka kontakti toiseen kieleen heikkenisi tai katkeaisi joksikin aikaa. Kielipesä vahvistaa lapsen saamelaiskulttuurin tuntemusta ja identiteettiä, ja se luo lapselle pohjan saamen kielen myöhempää aktivoimista varten, vaikka kouluopetusta ei saameksi saisikaan. Saamen kielten opetusta on saatavilla usein niilläkin paikkakunnilla, joissa saamea ei käytetä opetuskielenä, ja lain mukaan saamea äidinkielenään puhuvalla lapsella on oikeus saamen kielen opetukseen koulussa. Vuonna 2018 alkavan Saamelaiskäräjien ja Utsjoen kunnan saamen kielten etäopetuksen pilottihankkeen kautta mahdollisuudet saamen kielen opiskeluun etäyhteyksien kautta tulevat  vahvistumaan koko Suomessa. Myös saamenkielisen ja kaksikielisen (suomi – saame) kouluopetuksen kysyntä ja edellytykset ovat jatkuvasti lisääntymässä myös saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella. Saamelaisten kotiseutualueella saamenkielisellä oppilaalla puolestaan on oikeus saada pääosin saamenkielistä kouluopetusta. Jos tämä oikeus ei toteudu, kannattaa ottaa yhteyttä koulun johtoon, omaan kuntaan tai Saamelaiskäräjien koulutussihteeriin ja kieliturvasihteeriin.

Miten lapsi pärjää kielipesän jälkeen saamenkielisessä kouluopetuksessa, jos vanhemmat eivät osaa saamea?

Lapsi kyllä pärjää. Kouluopetus on häntä varten, ei vanhempia. Opetussuunnitelmien ja koulukulttuurin muutosten myötä kotiläksyt ja kokeisiin lukeminen eivät enää samassa roolissa kuin 30 vuotta sitten. Vanhemmat voivat tukea lapsen koulunkäyntiä muutenkin kuin kirjoista kyselemällä ja kirjallisissa tehtävissä auttamalla. Usein saamenkielisessä opetuksessa käytettävät materiaalit löytyvät myös suomeksi – ja valitettavasti monet valmiit oppikirjat pelkästään suomeksi – joten halutessaan vanhemmat pystyvät kyllä seuraamaan materiaaleja. Jos läksyt ja lapsen koulunkäynnissä auttaminen tuntuvat perheen kielitilanteen vuoksi ongelmallisilta, kannattaa olla yhteydessä opettajaan jo ennen lapsen siirtymistä kouluun.

Saamenkielinen luokka, suomenkielinen luokka, kielikylpyluokka, kaksikielinen luokka… Mikä on kielipesälapselle paras kouluopetuksen muoto?

Yksiselitteistä vastausta tähän ei ole. Valintaa määrittää lapsen kielitaidon ja perheen tavoitteiden lisäksi luonnollisesti se, millaista opetusta lapsen omassa koulussa on tarjolla. Esimerkiksi inarinsaamenkieliset kielipesälapset ovat Inarissa siirtyneet lähes poikkeuksetta inarinsaamenkieliseen esi- ja perusopetukseen. Utsjoella on toiminut saamen- ja suomenkielisten luokkien rinnalla erityinen kielikylpyluokka, jolle osa kielipesälapsista on siirtynyt. Koltansaamenkielistä aineopetusta on ollut tarjolla vain Sevettijärven koulussa joissakin aineissa, joten Ivalon koltansaamenkielisen kielipesän lapset ovat siirtyneet suomenkieliseen opetukseen ja saaneet kielenopetusta koltansaamen kielessä. Vanhempien on hyvä muistaa, että perusopetuslain mukaan saamenkielisellä koululaisella on saamelaisten kotiseutualueella oikeus saada pääosin saamenkielistä kouluopetusta. Jos tämä oikeus ei toteudu, kannattaa ottaa yhteyttä koulun johtoon, omaan kuntaan tai Saamelaiskäräjien koulutussihteeriin ja kieliturvasihteeriin.

Kielipesän tavoitteena on toiminnallinen kaksikielisyys kouluikään mennessä. Mitä tarkoittaa toiminnallinen kaksikielisyys?

Joskus kuulee puhuttavan täydellisestä kaksikielisyydestä tai tasapainoisesta kaksikielisyydestä. Näistä käsitteistä on esimerkiksi kielentutkimuksessa luovuttu, kun on ymmärretty entistä paremmin se, että ihmisen elämässä eri kielillä voi olla hyvin erilaisia rooleja ja tasoja. Kaksikielisyys ei tarkoita tai edellytä sitä, että ihminen hallitsee kahta kieltä täsmälleen yhtä hyvin kaikilla osa-aloilla (ymmärtäminen, puhuminen, kirjallinen taito jne.) ja kaikkien aihepiirien yhteydessä. Kielen elinvoimaisuus ja yhteiskunnallinen asema voivat vaikuttaa kaksikielisyyteen hyvin vahvasti, esimerkiksi niin, että enemmistökielellä koulutettu vähemmistökielen puhuja ei osaa lainkaan kirjoittaa omaa kieltään. Silti hänellä on kiistatta kaksi kieltä, joilla hän toimii elämässään. Toiminnallinen kaksikielisyys on käsitteenä yritys ilmentää tätä kielitaidon ja kielitilanteen moninaisuutta. Kielipesässä saamen kieltä omaksunut lapsi puhuu koulunsa aloittaessaan usein vahvemmin suomea kuin saamea, jos asiaa tarkastellaan vaikkapa sanaston laajuuden ja sanojen taivutuksen tasolla. Toisaalta saame voi olla hänelle luontevampi kieli sellaisissa aihepiireissä liikuttaessa, jotka ovat hänelle tutumpia kielipesästä kuin kotoa. Lapsen saamen kielessä voi olla runsaasti suomen kielen vaikutusta, mutta toisaalta myös suomessa voi olla saamen vaikutusta. Tällaisella lapsella on kaksi kieltä, joilla hän pystyy toimimaan eri tilanteissa. Tätä on toiminnallinen kaksikielisyys.

Haluaisimme lapsemme oppivan saamea, mutta paikkakunnallamme ei ole kielipesää – mitä tehdä?

Kannattaa lähteä selvittämään edellytyksiä kielipesän perustamiseen ottamalla yhteyttä esimerkiksi seuraaviin tahoihin: oman alueen saamelaisyhdistys, jos sellainen on; oman kunnan tai kaupungin varhaiskasvatusjohtaja tai vastaava; Saamelaiskäräjien kielipesäohjaaja tai kieliturvasihteeri. Uuden kielipesäryhmän aloittaminen ei välttämättä tapahdu hetkessä. Jos toiminnalle halutaan valtionavustusta, sen hakeminen seuraa tiettyä vuosirytmiä, eikä uusien ryhmien mahduttaminen tietyltä pohjalta tehtyihin budjetteihin usein onnistu. Saamelaiskäräjät priorisoi rahoituspäätöksissä jo olemassa olevien kielipesien jatkuvuuden. Jos kunta pystyy ainakin aluksi ottamaan vastuun toiminnan rahoituksesta, tilanne on helpompi. Kunnilla on Suomessa velvollisuus järjestää varhaiskasvatusta saamen kielellä sellaisille lapsille, joiden äidinkieli on saame. Jos äidinkieli on suomi tai jokin muu, niin kuin kielipesätoimintaa tarvitsevilla lapsilla usein on, kunta ei ole velvoitettu järjestämään toimintaa. Jos kielipesätoimintaa ei ole mahdollista aloittaa, on etsittävä muita keinoja siirtää kieltä ja kulttuuria lapselle.

Paikkakunnallamme on kielipesä, mutta eri saamen kielellä kuin sukumme saamen kieli. Kannattaako laittaa lasta kielipesään?

Kyllä kannattaa. Vaikka saamen kielten väliset erot ovat melko suuria, minkä tahansa saamen kielen taito avaa lapselle ovet myös oman suvun saamen kielen oppimiseen myöhemmin. Saamelaiskulttuurin ja -identiteetin kannalta mikä tahansa kielipesä on lapselle hyväksi. Lapselle kannattaa kertoa tilanteesta avoimesti, ja hänen omien kehitysvaiheidensa ja kiinnostuksensa mukaan häntä voi tutustuttaa oman suvun saamen kieleen. Lapsi ei mene sekaisin useamman saamen kielen läsnäolosta omassa elämässään! Eri saamen kielten kuuleminen on ollut historiallisesti ajateltuna varsin tavallinen tilanne saamelaisten parissa. On myös kielipesälapsia, joille puhutaan kotona eri saamen kieltä kuin kielipesässä, eikä tässä ole lähtökohtaisesti mitään ongelmaa.

Mitä tehdä, kun haluaisimme lapsen oppivan juuri omaa murrettamme, mutta kielipesän työntekijät puhuvat eri murretta?

Saamen kielten murteiden rikkaus on tärkeä asia. Nykyisessä uhanalaisessa ja haavoittuvaisessa tilanteessa voimavarat on kuitenkin keskitettävä siihen, että lapset ylipäänsä oppivat kieltä. Saamelaisen varhaiskasvatuksen alalla vallitsee kriittinen pula koulutetuista, kielitaitoisista työntekijöistä, eikä ole mahdollista taata tietylle lapselle tai tiettyyn ryhmään juuri tiettyä murretta puhuvaa työntekijää. Tällaisessa tilanteessa vanhempien ja suvun on huolehdittava oman murteen siirtämisestä tai siihen tutustuttamisesta. Parasta olisi, että lapsi pääsisi omaksumaan omaa murretta vanhempien tai sukulaisten kanssa kielipesän ulkopuolella. Kannattaa myös etsiä sopivia äänitteitä, kuten musiikkia, lastenohjelmia tai arkistonauhoja.

Miksi saamenkielisissä kielipesissä on myös sellaisia työntekijöitä, jotka eivät puhu saamea äidinkielenään tai ovat vasta oppineet kieltä?

Tämä johtuu kahdesta asiasta: saamen kielten yleisestä kielisosiologisesta tilanteesta ja siihen linkittyvästä työntekijäpulasta. Inarinsaamen ja koltansaamen kieliyhteisöissä, kuten myös monin paikoin pohjoissaamen puhuma-aluetta (esimerkiksi Vuotso), saamen kielen siirtyminen sukupolvelta katkesi useimmissa suvuissa kokonaan ennen kielenelvytyksen aikakautta. Tämä tarkoittaa sitä, ettei kyseisissä yhteisöissä ole ollenkaan tai on vain yksittäisiä tietynikäisiä ihmisiä, jotka olisivat oppineet saamea äidinkielenään. Tilannetta kuvaa tutkimuskentän termi “kadotettu sukupolvi”. Jos ja kun saamen kieli halutaan palauttaa näihin yhteisöihin, on hyväksyttävä se, että kieltä elvyttävät ja siirtävät eteenpäin myös henkilöt, jotka ovat itse oppineet kielen koulussa ja/tai aikuisena. Kuten sanottu, saamelaisen varhaiskasvatuksen alalla vallitsee kriittinen pula koulutetuista, kielitaitoisista työntekijöistä. Tähän vaikuttavat varmasti monet muutkin syyt kuin kielitilanne, esimerkiksi alan heikko palkkaus suhteessa työn vaativuuteen, sekä kova kilpailu saamenkielisistä ammattilaisista eri alojen kesken. Tässä tilanteessa on arvokas asia, että itse kielenelvytyksen kautta saamen kieltä oppineet henkilöt ovat valmiita osallistumaan kielenelvytykseen kielipesissä. Kielipesätyöntekijöille olisi tärkeää etsiä mahdollisuuksia oman kielitaidon vahvistamiseen työn ohessa.

Mistä saa neuvoja, kun lapsen kielen kehitys askarruttaa?

Ensimmäinen askel on kielipesän työntekijöiden kanssa keskustelu. Jos oman kielipesän henkilöstö ei osaa auttaa, voidaan kääntyä jonkun toisen saamelaisen varhaiskasvatuksen kokeneemman ammattilaisen puoleen. Saamelaiskäräjien kielipesäohjaaja auttaa vanhempia myös lasten kieleen liittyvissä kysymyksissä ja voi tarvittaessa ohjata vanhempian eteenpäin tuen hakemisessa. Oman kunnan lastenneuvola ja puheterapeutti pystyvät neuvomaan ainakin yleisissä kielenkehityksen kysymyksissä. Jos heillä ei ole osaamista monikielisyyden ja saamen kielten alalla, voisi olla hyvä kääntyä saamenkielisen terveydenhoitajan puoleen. Saamelaisella lapsella on saamen kielilain nojalla oikeus saada saamenkielisiä terveydenhoitopalveluita, joten jos omassa kunnassa ei toimi saamenkielistä terveydenhoitajaa, kunta on velvollinen järjestämään palvelun esim. ostopalveluina. Vuonna 2018 toimintansa on aloittanut saamelainen kielineuvola, jonka kautta lasten ja perheen kielikysymyksiin liittyvää neuvontaa on mahdollista saada Facebookin tai sähköpostin kautta tai puhelimitse.