Saamelaisen kulttuurin merkitys sosiaali- ja terveyspalveluissa
Kielen lisäksi myös kulttuurilla on tärkeä rooli laadukkaiden sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä. Saamelainen kulttuuri voi vaikuttaa sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttöön monilla tavoilla. Kulttuuri voi vaikuttaa esimerkiksi käsitykseen hyvinvoinnista, perheestä ja toimivasta kommunikaatiosta sosiaali- ja terveyspalveluiden työntekijöiden kanssa. Vaikka asiakas ja työntekijä puhuisivat samaa kieltä, kulttuurierot kannattaa huomioida asiakastilanteessa.
Mitä voin tehdä?
Suomalaisissa kouluissa opetetaan hyvin vähän mitään saamelaisesta kulttuurista. Siksi monet sosiaali- ja terveysalan työntekijät eivät tunne saamelaiskulttuuria. Tietämättömyys saamelaiskulttuurista ei ole yksittäisen työntekijän vika, mutta yksittäinenkin työntekijä voi opetella ottamaan saamelaisen kulttuurin huomioon.
Asiakastilanteessa on hyvä myöntää, jos ei tiedä jostain asiasta tarpeeksi. Voit kohteliaasti kysyä lisää. Muista kuitenkin, että asiakkaan tehtävänä ei ole pitää sinulle saamelaiskulttuurin oppituntia vaan voit tutustua kulttuuriin enemmän omalla ajallasi. Asiakastilanne on asiakastilanne myös saamelaisen asiakkaan kanssa. Muista myös aina, että saamelainenkin asiakas on yksilö. Vaikka saamelaiskulttuurissa olisi yleistä tehdä asiat jollakin tavalla, kaikki saamelaiset eivät ajattele asioista samalla tavalla. Kohtaa asiakas yksilönä, hänen yksilöllinen kieli- ja kulttuuritaustansa huomioiden.