Sote-uudistuksen tulisi tarkoittaa palveluiden parantumista - ei riittämättömyyteen tyytymistä 

Joanna Tervonen, Saamelaiskäräjien sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsen, sosionomi AMK 

Soteuudistuksen neuvotteluissa on tullut ilmi, että uudistuksessa tavoitteena olisi pitää saamenkielisten palveluiden taso ennallaan.  

Tuntuu erikoiselta, että ennallaan pitäminen on määritelty riittäväksi tavoitteeksi tilanteessa, jossa saamenkieliset palvelut ovat saatavilla osin jopa täysin sattumanvaraisesti ja asiakkaan halutessa nimenomaisesti käyttää saamen kieltä asioidessaan voi hänen asiansa hoitaminen jopa viivästyä. 

Tämä ei ole lähtökohdiltaan yhdenvertaista, eikä vastaa sitä, mitä soteuudistuksen viestitään yksilölle tarkoittavan: “Sote-uudistuksessa parannetaan ihmisten peruspalveluja.” 

Ajatus siitä, että sosiaali- ja terveyspalveluissa ei voisi viestiä omalla äidinkielellään tuntuu väärältä ja huonolta. Äidinkieli on kuitenkin se kieli, jolla erilaisten nyanssien ja yksityiskohtien viestintä on helpointa ja tarkinta. Varsinkin sote-palveluissa, joissa viestitään ihmisyyden herkillä alueilla, tulee ottaa huomioon se, että yksilön kokemuksen kannalta on tärkeää saada viestiä sillä kielellä, jonka he itse tilanteessaan kokevat parhaimmaksi.

Vaikka Saamen kielilaki velvoittaa erilaisia toimijoita mahdollistamaan asiointi myös saamen kielillä, ei saamen kielen käyttöön palveluissa kannusteta, eikä aktiivisesti itse tuoda esille mahdollisuutta saamen kielillä viestimiseen palvelussa.

Saamenkielisten palveluiden kehittämistä tuntuu toistuvasti hidastavan ajatus siitä, että saamelaisten suomen kielen taito on riittävä palveluissa asioimiseen. Vaikka Saamen kielilaki velvoittaa erilaisia toimijoita mahdollistamaan asiointi myös saamen kielillä, ei saamen kielen käyttöön palveluissa kannusteta, eikä aktiivisesti itse tuoda esille mahdollisuutta saamen kielillä viestimiseen palvelussa. Unohtuneen tuntuu myös se, että enemmistökielen osaaminen ei tarkoita sitä, että palvelun saatavuutta saameksi voisi rajoittaa. 

Saamenkielisten palveluiden tarve on hyvin tiedossa ja niiden nykyinen tila on tuotu esiin lukemattomissa viime vuosien selvityksissä, mutta silti tilanne ei ole juurikaan muuttunut. Nykyisen tilanteen ei siis voi katsoa millään tavoin olevan riittävä tavoite soteuudistuksessa. 

Saamelaisuus ei ole pelkästään kieli 

En kuitenkaan halua supistaa keskustelua saamelaisista soteuudistuksessa vain kielikysymykseksi, vaikka se tärkeä kysymys onkin. Saamelaisuutta ei palveluissa useinkaan huomioida omana, suomalaisuudesta erillisenä kulttuurina, jossa on omat erityispiirteensä. 

Opinnoissa ja koulutuksissa monikulttuurisuus ja kulttuurisensitiivisyys vaikuttaa kietoutuvan ainoastaan erisyiseen maahanmuuttoon. Sote-ammattilaisten koulutuksissa ohitetaan toistuvasti se, että Suomessa pysyvästi asuu kulttuurillisia vähemmistöjä. Koulutuksessa saamelaisten kulttuurillisen erillisyyden piiloon jääminen ohjaa asenteita ja piiloon jää ajatus siitä, että myös saamelaisilla olisi oikeus tulla kohdatuksi kulttuurisensitiivisesti ja erilaisuutta kunnioittaen. 

Saamelaisten kotiseutualueella erityistä huomiota tulee kiinnittää myös palvelujen saatavuuteen ja saavutettavuuteen. Saamenmaa on laaja ja sote-uudistuksen myötä pelkona on, että palvelut ovat entistä kauempana ja niissä asiointi vie entistä enemmän aikaa. Olisi hyvä miettiä, kuinka kaukana on vielä kohtuullinen matka ja miten siellä käytännössä voi oikeasti asioida myös tilanteessa, jossa omaa autoa ei ole käytettävissä.  

Miten voidaan turvata palveluiden saatavuus syrjäseuduilla ja koko Saamenmaassa? Selvittämisen arvoinen asia voisi rajaseuduilla olla palveluiden järjestäminen tiiviimmässä yhteistyössä Norjan ja Ruotsin kanssa.

On haastavaa rakentaa positiivista muutosta tilanteessa, jossa saamelaiset käytännön teoissa ja koulutuksessa jäävät koko ajan näkymättömäksi.

Saamelaisalueella luontaiselinkeinojen runsas määrä aiheuttaa omat haasteensa siihen, miten palveluita tulisi järjestää. Luontaiselinkeinoissa työtehtäviä ei aina pysty siirtämään eri päivälle tarjotun ajan tieltä. Tämä tulee helposti koetuksi asiakkaan hankaluutena, eikä palveluntarjoaja ole useinkaan halukas keskustelemaan varatun ajan siirtämisestä sopivampaan ajankohtaan. Luontaiselinkeinot ja niiden tuomat erityishaasteet olisi tehtävä nähtäväksi myös niille, jotka palveluita tuottavat. 

Kun sosiaali- ja terveyspalvelut on rakennettu huomioimatta kulttuurin ja elinkeinojen monimuotoisuutta palveluita alikäytetään ja se on todellinen haaste tasa-arvon toteutumiselle. On myös haastavaa rakentaa positiivista muutosta tilanteessa, jossa saamelaiset käytännön teoissa ja koulutuksessa jäävät koko ajan näkymättömäksi.

Saamelaiset ovat oma kansansa, jolla on omat erityispiirteensä ja suurin asiantuntemus erityiseen palveluiden tarpeiden arviointiin tulee yhteisön sisältä.

Olisi hienoa, että saamelaisten olemassaolo todella muistettaisiin ja huomioitaisiin sote-uudistuksessa ja palveluita uudelleen suunniteltaessa. Lähdettäisiin suunnittelemaan palveluita mielessä ajatus siitä, että saamelaiset ovat oma kansansa, jolla on omat erityispiirteensä ja että suurin asiantuntemus erityiseen palveluiden tarpeiden arviointiin tulee yhteisön sisältä.  

Sen vuoksi toivonkin, että sote-uudistusta saamelaisalueella tehtäisiin oikeassa yhteistyössä Saamelaiskäräjien ja muiden asiantuntevien toimijoiden kanssa heitä todellisesti kuunnellen eikä ainoastaan näennäisesti neuvotteluvelvoite täyttäen. 

Joanna Tervonen
Saamelaiskäräjien sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsen 2016-2019 ja 2020-2023
Sosionomi AMK 

Tämä kirjoitus on ilmestynyt osana Saamelaiset sote-uudistuksessa -blogisarjaa.