Käräjät-2048px-24

Válggat 2019 | Vaaljah 2019 | Vaal 2019 | Vaalit 2019

Sámedikki jagi 2019 válgalogahallamii ohcan
Sämitige ive 2019 valjâluvâttâlmân ucâlum
Sääʹmteeʹǧǧ eeʹjj 2019 vaal-loǥstõʹǩǩe ooʒʒõõttmõš
Saamelaiskäräjien vuoden 2019 vaaliluetteloon hakeutuminen

Kansainväliset sopimukset

Alkuperäiskansoja koskevat kansainväliset sopimukset ja julistukset

Kansainväliset ihmisoikeussopimukset ovat valtiosopimuksia. Ne ratifioidaan Suomessa säätämällä sopimuksen määräykset sisältävä asetus. Ihmisoikeussopimuksia tulee huomioida Suomessa uudistettaessa lainsäädäntöä, oikeuskäytännössä sekä erityisesti perustuslakivaliokunnan kannanotoissa.  Saamelaisten tosiasiallinen suoja muodostuu kansainvälisten sopimusten ja kansallisen lainsäädännön takaamista oikeuksista.

Ihmisoikeussopimusten toimeenpanoa valvovat kansainväliset asiantuntijaelimet. Suomen tulee raportoida elimille säännöllisesti sopimuksen toimeenpanosta Suomessa ja siitä, miten se on ottanut huomioon kansainvälisten sopimusten toimeenpanoa valvovien elimien suositukset. Määräaikaisraportoinnista vastaa Suomessa ulkoasianministeriö, joka kuulee eri ministeriöitä, viranomaisia, saamelaiskäräjiä ja kansalaisjärjestöjä raportin laatimista varten. Sopimusten toimeenpanoa valvovat elimet voivat myös vierailla Suomessa ja kuulla eri sidosryhmiä raporttejaan varten. Valtioiden määräaikaisraporttien lisäksi elimet vastaanottavat alkuperäiskansoilta ja kansalaisjärjestöjä lausuntoja ja näkemyksiä sopimusten toimeenpanosta.

Saamelaiskäräjät raportoi ministeriöille ja suoraan ihmisoikeuksia valvoville elimille saamelaisten oikeuksista ja kanslianvälisten sopimusten toimeenpanosta. Lausunnoissaan saamelaiskäräjät esittää kansallisen lainsäädännön kehittämistä kansainvälisten velvoitteiden ja ihmisoikeuksia valvovien elinten suositusten mukaisesti. Saamelaiskäräjät myös osallistuu ihmisoikeuksia käsittelevien kansainvälisten sopimusten laadintaan.

Yhdistyneiden kansakuntien (YK) sopimukset
KP-sopimus

Suomi on ratifioinut kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen  (KP-sopimus)  vuonna 1976. KP-sopimus on osa Suomen oikeusjärjestelmää, ja on voimassa laintasoisena ja siten välittömästi sovellettava ja sitova oikeuslähde. KP-sopimuksen toimeenpanoa valvoo YK:n ihmisoikeuskomitea. Sopimuksen mukaan myös yksityishenkilöt voivat valittaa ihmisoikeuskomitealle KP-sopimuksen rikkomuksista.

Sopimuksen 1 artikla takaa kaikille kansoille itsemääräämisoikeuden, jonka  nojalla ne määräävät vapaasti poliittisen asennoitumisensa ja harjoittavat vapaasti taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten olojensa kehittämistä. Ihmisoikeuskomitea on vahvistanut, että sopimuksen 1 artikla koskee myös alkuperäiskansoja.

KP-sopimuksen 27 artiklan mukaan niissä valtioissa, joissa on kansallisia, uskonnollisia tai kielellisiä vähemmistöjä, tällaisiin vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä ei saa kieltää oikeutta yhdessä muiden ryhmänsä jäsenten kanssa nauttia omasta kulttuuristaan, tunnustaa ja harjoittaa omaa uskontoaan tai käyttää omaa kieltään. Artikla turvaa saamelaisten oikeuden nauttia yhdessä ryhmänsä kanssa omasta kulttuuristaan.

Ihmisoikeuskomitea on KP-sopimuksen 27 artiklan tulkinnan osalta katsonut, että säännöksessä tarkoitettua kieltämistä voi olla esimerkiksi sellainen maan tai luonnonvarojen kilpaileva käyttö, joka estää alkuperäiskansojen elinkeinojen menestymisen alueella. YK:n ihmisoikeuskomitean vuonna 1994 antaman yleiskommentin nro 23 (50)  mukaan sopimuksen artikla 27 edellyttää sanamuodostaan huolimatta myös positiivisia erityistoimia vähemmistöön kuuluvien kulttuurioikeuksin suojelemiseksi. Yleiskommentin mukaan alkuperäiskansojen kulttuurimuodon katsotaan kattavan myös niiden maan käyttöön perustuvan elämäntavan ja perinteiset elinkeinot kuten metsästyksen, kalastuksen ja poronhoidon. Kulttuurin suojeleminen edellyttää myös, että vähemmistöyhteisöjen edustajat saavat tehokkaasti osallistua heihin vaikuttavaan päätöksentekoon.

TSS-sopimus

Suomi on ratifioinut taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan yleissopimuksen (TSS-sopimus ) vuonna 1976. Sopimuksen toimeenpanoa valvoo taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien komitea (TSS-komitea ). Suomi on ratifioinut sopimuksen valinnaisen pöytäkirjan yksilövalituksista ja se astuu voimaan 30.4.2014. Valituksia voivat tehdä yksityishenkilöt tai yksityishenkilöiden ryhmät, jotka väittävät kyseisen sopimusvaltion loukanneen heidän yleissopimuksessa tunnustettuja taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksiaan, ( 2 artikla).  Valitukset tehdään TSS-komitealle (1 artikla).

Sopimuksen artikla 1 on samanlainen KP-sopimuksen 1 artiklan kanssa taaten kansoille itsemääräämisoikeuden.

Sopimuksen artikla 15 takaa jokaiselle oikeuden osallistua kulttuurielämään, nauttia sen eduista sekä nauttia tieteellisten, kirjallisten tai taiteellisten tuotteidensa henkisille ja aineellisille eduille suodusta suojasta.

Sopimuksen artikla 1 on samanlainen KP-sopimuksen 1 artiklan kanssa taaten kansoille itsemääräämisoikeuden.

Sopimuksen artikla 15 takaa jokaiselle oikeuden osallistua kulttuurielämään, nauttia sen eduista sekä nauttia tieteellisten, kirjallisten tai taiteellisten tuotteidensa henkisille ja aineellisille eduille suodusta suojasta.

Rotusyrjintäsopimus

Vuonna 1970 ratifioitu  kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen yleissopimus suojelee yksilöitä etniseen alkuperään perustuvalta syrjinnältä. Sopimuksen toimeenpanoa valvoo rotusyrjintäkomitea.

Sopimuksen 1 artikla kieltää rotuun, ihonväriin,  syntyperään tai etnisyyteen perustuvan syrjinnän. Artiklan mukaan rotusyrjinnäksi ei ole katsottava sellaisia  erityisiä toimenpiteitä, joiden tarkoituksen on turvata näiden ryhmien ja yksilöiden yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet nauttia ja käyttää ihmisoikeuksia ja perusvapauksia. Sopimuksen 2 artiklan mukaan valtioiden on ryhdyttävä toimenpiteisiin rotusyrjinnän poistamiseksi ja kieltämään rotuvihaan yllyttämisen (artikla 4).

Lasten oikeuksien yleissopimus

Suomi liittyi lasten oikeuksien yleissopimukseen  vuonna 1991. Sopimuksen noudattamista ja lapsen oikeuksien toteutumista seuraa YK:n lapsen oikeuksien komitea. Sopimus koskee alle 18-vuotiata. Suomessa lasten oikeuksien toteutumista seuraa ja edistää lapsiasiavaltuutettu.

Sopimuksen 30 artikla on samansisältöinen kuin KP-sopimuksen 27 artikla. Artiklan mukaan alkuperäiskansaan kuuluvalta lapselta ei saa kieltää oikeutta nauttia yhdessä ryhmän muiden jäsenten kanssa omasta kulttuuristaan, tunnustaa ja harjoittaa omaa uskontoaan tai käyttää omaa kieltään. Sopimuksen 2 artikla kieltää lasten syrjinnän heidän mm. kielen ja syntyperän perusteella.

Sopimuksen 17 artiklan mukaan valtioiden on taattava että lapset saavat  tietoa monista eri lähteistä Valtioiden tulee rohkaista tiedotusvälineitä kiinnittämään erityistä huomiota tai alkuperäiskansalasten kielellisiin tarpeisiin.

Sopimuksen 29 artiklan mukaan lasten opetuksen tulee perustua mm. ihmisoikeuksien ja perusvapauksien sekä Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan periaatteiden kunnioittamisen kehittämiseen ja  kunnioituksen edistämiseen lapsen vanhempia, omaa sivistyksellistä identiteettiä, kieltä ja arvoja kohtaan.

Kaikkinaisten naisten syrjinnän poistamista käsittelevä yleissopimus

Sopimus ratifioitiin  Suomessa vuonna 1986. Sopimuksen toimeenpanoa valvoo naisten syrjinnän poistamista käsittelevä komitea. Sopimus ei sisällä erityisesti alkuperäiskansanaisia koskevia määräyksiä, mutta sopimuksen toimeenpanoa valvova komitea on suosituksissaan kiinnittänyt erityisesti huomiota alkuperäiskansanaisten yhtäläisiin mahdollisuuksiin osallistua yhteiskuntaelämään ja saada tasa-arvoista palvelua ja kohtelua.

Sopimus kieltää naisten syrjinnän ja velvoittaa edistämään naisten tasa-arvon toteutumista.

Biodiversiteettisopimus

Biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus  astui Suomessa voimaan vuonna 1994. Sopimuksen toimeenpanoa ei valvo ihmisoikeussopimuksista poiketen erityinen komitea. Sopimuksen toimeenpanon seuraamiseksi ja sopimuksen kehittämiseksi sopimuksen ratifioineet valtiot (osapuolet) pitävät kahden vuoden välein osapuolikokouksia. Sopimuksen toimeenpanoa seurataan maaraportein. Suomessa sopimusta toimeenpannaan luonnonsuojelulainsäädännössä sekä valtioneuvoston hyväksymän biodiversiteettistrategian ja sitä tukevan toimintaohjelman avulla . Sopimuksen toimeenpanoa edistää eri sidosryhmien edustajista koostuva nk. biodiversiteettityöryhmä sekä sen alainen artikla 8(j)-asiantuntijatyöryhmä.

Suomessa sopimuksen alkuperäiskansa- ja paikallisyhteisöjä käsittelevät artiklat koskevat saamelaisia.

Sopimuksen artikla 8(j) velvoittaa Suomea kunnioittamaan, suojelemaan ja ylläpitämään saamelaisten  biologisen monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön kannalta merkittävää tietämystä sekä rohkaista tämän tietämyksen, innovaatioiden ja käytäntöjen käytöstä saatujen hyötyjen tasapuolista jakamista. Artikla 10(c) edellyttää, että Suomi suojelee ja kannustaa biologisten resurssien perinteistä käyttöä perinteisten kulttuuristen tapojen mukaisesti, jotka soveltuvat suojelun ja kestävän käytön vaatimuksiin.

ILO:n yleissopimus nro 111 työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä tapahtuvasta syrjinnästä

Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1970 ( SopS 63/1970). Sopimus on hyväksytty vuonna 1958 . Sopimus käsittelee syrjinnän kieltoa työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä. Sopimus kieltää mm. Etniseen alkuperään perustuvan syrjinnän työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä ( 1 artikla). Sopimuksen artiklan 5 mukaan erityisiä suojelu- ja auttamistoimenpiteitä, joihin on ryhdyttävä ILO:n sopimusten tai suositusten johdosta, ei ole pidettävä syrjintänä. Lisäksi samassa artiklassa nimenomaisesti määrätään, että syrjintänä ei pidetä sellaisia erityistoimenpiteitä, jotka ovat tarpeen  sellaisten henkilöiden tarpeiden turvaamiseksi, jotka tarvitsevat erityistä apua tai tukea esimerkiksi kulttuurisen asemansa perusteella.
Suomen EU:n liittymissopimuksen pöytäkirja nro 3 saamelaisista

Suomen EU:n liittymissopimuksen lisäpöytäkirja nro  3 käsittelee saamelaisten oikeuksia. Pöytäkirja on osa EU:n perussopimusta eli nk. Lissabonin sopimusta. Pöytäkirja tunnustaa, että Suomella , Norjalla ja Ruotsilla on  kansallisen ja kansainvälisen oikeuden nojalla olevat velvoitteet ja sitoumukset saamelaisiin nähden. Sopimusosapuolet myös ottavat huomioon, että Suomi, Norja ja Ruotsi ovat sitoutuneet saamelaisten elinkeinojen, kielen, kulttuurin ja elämäntavan säilyttämiseen ja kehittämiseen ja katsovat, että perinteinen saamelaiskulttuuri ja saamelaiselinkeinot ovat riippuvaisia luontaiselinkeinoista, kuten poronhoidosta, saamelaisten perinteisillä asuinalueilla. Lisäpöytäkirjan 1 mukaan sen  estämättä, mitä EY:n perustamissopimuksessa määrätään, saamelaisille saadaan myöntää yksinoikeuksia poronhoidon harjoittamiseen perinteisillä saamelaisalueilla. Sopimuksen artiklan 2 mukaan pöytäkirjaa  voidaan laajentaa koskemaan muitakin perinteisiin saamelaiselinkeinoihin liittyviä saamelaisten yksinoikeuksia niiden vastaisen kehityksen huomioon ottamiseksi.

Euroopan Neuvoston sopimukset

Euroopan ihmisoikeussopimus

Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus  hyväksyttiin vuonna 1950 ja astui voimaan vuonna 1953. Sopimusta on täydennetty ja muutettu lisäpöytäkirjoilla. Sopimus koskee Euroopan Neuvoston jäsenmaita. Euroopan neuvostoon kuuluu 47 valtiota, joista 28 Euroopan unionin jäsenmaata. Euroopan neuvosto on poliittinen ja ihmisoikeusjärjestö.

Sopimukseen liittyneet valtiot sitoutuvat takaamaan jokaiselle lainkäyttövaltaansa kuuluvalle ihmiselle sopimuksessa turvatut oikeudet ja vapaudet. Ihmisoikeussopimuksessa turvatut oikeudet kuuluvat siis kaikille, myös ulkomaalaisille riippumatta esimerkiksi siitä, ovatko he jonkin muun Euroopan neuvoston jäsenvaltion kansalaisia. Sopimuksen toteutumista valvoo Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuin, joka ratkaisee yksilövalituksia.

Sopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus yksityis- ja perhe-elämän suojaan. Sopimuksen 14 §:n mukaan kielletään syrjintä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tulkinnut sopimuksen 14 artiklaa. Thlimmenos-tapauksessa vuonna 2000 tuomioistuin on ratkaissut että 14 artiklan mukaista oikeutta olla tulematta syrjityksi ihmisoikeussopimuksessa turvattujen oikeuksien nauttimisessa loukataan, kun valtiot kohtelevat eri tavalla samankaltaisessa tilanteessa olevia ihmisiä ilman objektiivista ja kohtuullista perustetta. Oikeutta olla tulematta syrjityksi ihmisoikeussopimuksessa turvattujen oikeuksien nauttimisessa loukataan myös, kun valtiot ilman objektiivista ja kohtuullista perustetta kieltäytyvät kohtelemasta eri tavoin ihmisiä, jotka ovat merkityksellisellä tavalla erilaisessa tilanteessa.

Vähemmistöpuitesopimus

Kansallisten vähemmistöjen suojelua koskeva yleissopimus  ratifioitiin Suomessa vuonna 1998. Sopimuksen toimeenpanoa seuraa asiantuntijoista koostuva neuvoa-antavatakomitea. Komitea antaa suosituksensa sopimuksen toimeenpanemiseksi ministerineuvostolle. Ministerineuvosto antaa komitean suositusten pohjalta suositukset jäsenvaltioille sopimuksen toimeenpanemiseksi. Sopimus käsittelee kansallisten vähemmistöjen kielellisiä ja kulttuurisia oikeuksia. Saamelaiset luetaan kansalliseksi vähemmistöksi sopimuksen piirissä kuten esimerkiksi romanit ja suomenruotsalaisetkin.

Sopimuksen viidennessä artiklassa sopimuspuolet sitoutuvat edistämään olosuhteita, jotka ovat tarpeellisia, jotta kansallisiin vähemmistöihin kuuluvat henkilöt voivat ylläpitää ja kehittää kulttuuriaan sekä säilyttää identiteettinsä oleelliset perustekijät: heidän uskontonsa, kielensä, perinnäistapansa ja kulttuuriperintönsä. Artikla myös edellyttää valtioiden suojelevan kansallisia vähemmistöjä vastentahtoiselta sulauttamiselta. Artikla 6 edellyttää valtion ryhtyvän toimenpiteisiin sellaisten henkilöiden suojelemiseksi, jotka voivat joutua syrjinnän tai vihamielisyyden kohteeksi mm. etnisen alkuperän ja kielen perusteella. Sopimuksen artikla 10 takaa saamelaisille oikeuden käyttää saamen kieltä yksityisesti ja julkisesti, suullisesti ja kirjallisesti sekä oppia omaa kieltään (artikla 14). Kansallisella vähemmistöön kuuluvalla henkilöllä on myös oikeus käyttää omakielisiä nimiään (11 artikla). Valtioiden on myös ryhdyttävä toimiin opetuksen ja tutkimuksen alalla kansallisten vähemmistöjensä kulttuuria, historiaa, kieltä ja uskontoa koskevan tiedon vaalimiseksi.

Neuvoa-antava komitea on julkaissut kolme temaattista yleiskommenttia sopimusvaltioiden määräaikaisraportteihin ja komitean havaintoihin pohjautuen. Yleiskommentit on tarkoitettu ohjeeksi puiteyleissopimuksen toimeenpanemiseksi.

Yleiskommentti 1: koulutus

Yleiskommentti 2: osallistuminen

Yleiskommentti 3: Kielelliset oikeudet

Alueellisia ja vähemmistökieliä koskeva peruskirja

Alueellisia ja vähemmistökieliä koskeva Eurooppalainen peruskirja  astui voimaan Suomessa vuonna 1998. Sopimuksen tavoitteena on suojella pieniä katoamassa olevia kieliä, joita sopimusvaltioiden kansalaiset perinteisesti käyttävät valtioissaan. Peruskirja ei siten koske esimerkiksi maahanmuuttajien kieliä. Sopimuksen toimeenpanoa seuraa asiantuntijakomitea, joka antaa suosituksensa Euroopan Neuvoston ministerikomitealle. Komitea antaa suositukset jäsenvaltioille sopimuksen toimeenpanemiseksi.

Sopimuksen artiklassa 7 valtiot sitoutuvat luomaan olosuhteet, jotka mahdollistavat  vähemmistökielen säilymisen ja sitoutuvat poistamaan rajoitukset, jotka estävät vähemmistökieliä menestymästä. Alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä koskevia erityistoimia ei katsota laajemmin käytettyjä kieliä puhuvan väestön syrjinnäksi, jos näiden toimien tavoitteena on edistää tasa-arvoa kyseistä kieltä käyttävien ja muun väestön välillä tai asianmukaisesti huomioida näiden kielien erityisasema. Artikla edellyttää valtioiden huolehtivan siitä, ettei olemassa olevat tai uudet hallinnolliset rajat muodosta estettä vähemmistökielen edistämiselle.

Artikla 8 edellyttää että vähemmistökielisille on saatavissa omakielistä koulutusta esi- , perus-, toisen asteen ja korkeakouluopetuksessa sekä varmistamaan alueellisten kielten tai vähemmistökielten taustalla olevan historian ja kulttuurin opetuksen.

Artiklojen 9 ja 10 mukaan vähemmistökieltä tulee voida käyttää oikeus-, hallinto- ja viranomaisasioinnissa. Valtioiden tulee myös varmistaa, että valtiossa on vähemmistökielisiä joukkoviestimiä (artikla 11).

Maisemayleissopimus

Eurooppalainen maisemayleissopimus astui Suomessa voimaan vuonna 2006. Sopimuksen näkyvin vaikutus on ollut Eurooppalaisen maisemapalkinnon myöntäminen. Sopimuksen toimeenpanoa valvoo asiantuntijakomitea ja ministerikomitea. Suomessa sopimusta on toimeenpantu mm. luonnonsuojelulaissa. Maisemayleissopimuksen 5 artiklassa kukin sopimuspuoli sitoutuu mm. tunnustamaan lainsäädännössään maisemat olennaiseksi osaksi ihmisten ympäristöä, yhteisen kulttuuri- ja luonnonperinnön monimuotoisuuden ilmentymäksi ja identiteettinsä perustaksi, laatimaan ja toteuttamaan erityistoimenpiteiden avulla maisemansuojeluun, -hoitoon ja -suunnitteluun tähtäävää maisemapolitiikkaa sekä sisällyttämään maisemanäkökohdat alue- ja kaupunkisuunnittelupolitiikkaansa sekä kulttuuri-, ympäristö-, maatalous-, sosiaali- ja talouspolitiikkaansa ja muihin toimintaohjelmiin. Sopimusosapuolet voivat ottaa käyttöön menettelytapoja, joiden mukaisesti yleisö, paikallis- ja alueviranomaiset ja muut asianosaiset voivat osallistua tämän maisemapolitiikan määrittelemiseen ja toteuttamiseen. Artiklassa 9 sopimusosapuolet kannustavat valtioiden rajat ylittävää paikallis- ja alueyhteistyötä ja tarvittaessa valmistelevat ja toteuttavat yhteisiä maisemaohjelmia.

Unescon sopimukset

Kulttuuri-ilmauksien suojelusopimus

Kulttuuri-ilmauksien suojelusopimus  on astunut Suomessa voimaan vuonna 2007. Kulttuuri-ilmauksien suojelusopimuksen tavoitteena on suojella ja edistää kulttuurien moninaisuutta (1 artikla). Sopimuksen mukaan kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden suojeleminen ja edistäminen edellyttää kaikkien kulttuurien, myös vähemmistöön kuuluvien henkilöiden ja alkuperäiskansojen kulttuurien yhdenvertaisuuden ja kunnioittamisen tunnustamista (2 artikla). Sopimusosapuolten tulee ryhtyä toimiin kulttuuri-ilmauksien suojelemiseksi ja turvaamiseksi (6 artikla). Suojelusopimus  määrittää kulttuuri-ilmaisut yksilöiden, ryhmien ja yhteisöjen luovuuden tuloksena syntyneiksi ilmaisuiksi, joilla on kulttuurinen sisältö ( 4 artikla).

Saamelaiskulttuurissa perinteinen kulttuuri-ilmaus tarkoittaa joikumusiikkia, saamen käsityötä, saamelaistaidetta, kertomaperinnettä ja myyttejä, kirjallisuutta, saamenkielisiä paikannimiä sekä saamelaista rakennusperinnettä (mm. kodat, kammit, erityyppiset aitat).  Lisäksi saamelaiseen muinaisuskoon kuuluva uhraaminen seidoille on kulttuuri-ilmaus. Uudemmat kulttuuri-ilmaukset tarkoittavat modernia saamelaismusiikkia, teatteria ja elokuvataidetta.

Aineettoman kulttuuriperinnön suojelusopimus

Aineettoman kulttuuriperinnön suojelusopimus  astui Suomessa voimaan vuonna 2013. Sopimuksen toimeenpanosta vastaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Sopimuksen toimeenpanoa valvoo hallitusten välinen aineettoman kulttuuriperinnön suojelukomitea. Sopimus tunnustaa että alkuperäiskansoilla on tärkeä rooli aineettoman kulttuuriperinnön tuottamisessa, suojelemisessa, ylläpitämisessä ja uudelleenluomisessa ja siten myös kulttuurisen moninaisuuden ja inhimillisen luovuuden edistämisessä. Sopimuksen tavoitteena on suojella aineetonta kulttuuriperintöä ja varmistaa asianomaisten yhteisöjen, ryhmien ja yksilöiden kulttuuriperinnön kunnioittaminen (artikla 1). Aineeton kulttuuriperintö tarkoittaa  sopimuksen 2 artiklan mukaan mm.  käytäntöjä, kuvauksia, ilmauksia, tietoa, taitoja – sekä niihin liittyviä välineitä, esineitä, artefakteja ja kulttuurisia tiloja – jotka yhteisöt, ryhmät ja joissain tapauksissa yksityishenkilöt tunnustavat osaksi kulttuuriperintöään. Tätä aineetonta kulttuuriperintöä, joka siirtyy sukupolvelta toiselle, yhteisöt ja ryhmät luovat jatkuvasti uudelleen suhteessa ympäristöönsä, vuorovaikutuksessa luonnon ja oman historiansa kanssa, ja se tuo heille tunteen identiteetistä ja jatkuvuudesta, edistäen siten kulttuurisen moninaisuuden ja inhimillisen luovuuden kunnioitusta.  Aineettoman kulttuuriperinnön piiriin kuuluvat mm:

(a) suullinen perinne ja ilmaisu, mukaan lukien kieli aineettoman kulttuuriperinnön välineenä;

(b) esittävät taiteet;

(c) sosiaaliset käytännöt, rituaalit ja juhlatilaisuudet;

(d) luontoon ja maailmankaikkeuteen liittyvä tieto ja käytännöt;

(e) perinteiset käsityöläistaidot.

Sopimuksen osapuolten tulee  ryhtyä tarvittaviin toimiin aineettoman kulttuuriperinnön suojelemiseksi omalla alueellaan ja  tunnistaa ja määritellä alueellaan esiintyvän aineettoman kulttuuriperinnön eri elementit yhteistyössä sidosryhmien kanssa (11 artikla). Osapuolten tulee myös luetteloida valtiossa esiintyvää aineetonta kulttuuriperintöä (12 artikla).

Julistukset

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus

Vuonna 1948 hyväksytty YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus  on kansainvälisten ihmisoikeuksien perusta. Kaikki maailman valtiot ovat  käytännössä hyväksyneet sen. Vaikka julistus ei olekaan valtiosopimus, sillä on juridista velvoittavuutta koska  sen pohjalta on kehitetty kansainvälisiä sopimuksia ihmisoikeuksien parantamiseksi. Julistus ei käsittele erikseen alkuperäiskansojen ja vähemmistöjen oikeuksia, mutta takaa kaikille kansaryhmille samat oikeudet  ja velvollisuudet sekä ja tasa-arvoiset mahdollisuudet elää oman kulttuurinsa mukaisesti ilman syrjintää ja mielivaltaa.

Alkuperäiskansajulistus

YK:n yleiskokous hyväksyi vuonna 2007 pitkään valmistellun julistuksen alkuperäiskansojen oikeuksista. Suomi hyväksyi julistuksen ilman varaumia. Julistus kokoaa elementtejä olemassa olevista kansainvälisistä sopimuksista. Julistuksen toimeenpanoa seuraa ja edistää YK:n ihmisoikeusneuvoston alaisuudessa toimiva alkuperäiskansaraportoija. Raportoija antaa yleisiä suosituksia alkuperäiskansojen oikeuksien kehittämiseksi sekä selvittää alkuperäiskansojen oikeuksien toteutumista kunkin valtion alueella. Julistuksen toimeenpanoa seurataan myös alkuperäiskansojen pysyvän foorumin vuosittaisissa kokouksissa.

Julistuksen keskeiset artiklat koskevat alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeutta, oikeutta omaan kieleen ja kulttuuriin, valtioiden vastuuta alkuperäiskansakulttuurinen turvaamisessa, alkuperäiskansojen oikeutta luonnonvaroihin sekä julistus kieltää kaikenlaisen alkuperäiskansojen sulauttamispyrkimykset.

Alkuperäiskansajulistus on otettu muutaman maan lainsäädäntöön, mutta suureksi osaksi valtiot ovat pitäneet julistusta vain moraalisesti velvoittavana. YK:n alkuperäiskansaraportoija professori James Anaya on arvioinut raportissaan  YK:n yleiskokoukselle alkuperäiskansajulistuksen toimeenpanoa ja merkitystä. YK:n  yleiskokouksen päätöksillä on laillisia velvoitteita. Anayan mukaan julistus ilmentää globaalia konsensusta alkuperäiskansaoikeuksien sisällöstä ja velvoitetta edistää ihmisoikeuksia YK:n sopimusten mukaisesti. Joistakin julistuksen osa-alueista kuten syrjimättömyys, kulttuurin koskemattomuus, omaisuus ja itsemääräämisoikeus on tulossa osa kansainvälisen tavanomaisen oikeuden normia. Julistus myös  pohjautuu useisiin valtioiden ratifioimiin ihmisoikeussopimuksiin, jotka ovat valtioita laillisesti velvoittavia.

Julistuksen johdanto-osassa nimenomaan todetaan, että alkuperäiskansat ovat kohdanneet historian aikana epäoikeudenmukaisuutta, mikä on estänyt heitä turvaamasta ja kehittämästä omaa kulttuuriaan ja heikentänyt heidän oikeuksiaan.  Anaya myös korostaa, että alkuperäiskansajulistus kokoaa ne ihmisoikeudet, joita alkuperäiskansoilla olisi tullut olla osana ihmiskuntaa. Alkuperäiskansajulistuksen tarkoituksena on korjata näitä historiallisia epäkohtia

Kansainvälisten ihmisoikeussopimusten tulkinnasta ja soveltamisesta vastaavat ihmisoikeuselimet ovat usein kiinnittäneet ratkaisuissansa huomiota julistuksen velvoitteisiin.  Alkuperäiskansajulistuksen velvoitteisiin viitataan erityisesti asioissa, jotka koskevat syrjimättömyyttä, kulttuurista koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta. Alkuperäiskansajulistuksella on merkittävää normatiivista arvoa sen korkean legitimiteettiasteen vuoksi, koska merkittävä enemmistö YK:n yleiskokouksesta hyväksyi julistuksen ja alkuperäiskansayhteisö tukee julistusta.

RIO +20-julistus

Rio the Janeirossa vuonna 2012 pidetty kestävän kehityksen konferenssi hyväksyi loppujulistuksen ”The Future We Want ”. Kokous on vuonna 1992 pidetyn kestävän kehityksen konferenssin seurantakokous. Vuoden 1992 kokous oli hyvin merkittävä, koska silloin hyväksyttiin mm. biodiversiteettisopimus, ilmastonsuojelusopimus sekä kestävän kehityksen tavoitteet (Agenda 21). Suomessa kestävää kehitystä on edistetty mm. kansallisella kestävän kehityksen strategialla ja yhteiskuntasitoumuksell a.

Rio +20 kokouksen loppuasiakirja käsittelee erityisesti vihreää taloutta, köyhyyden vähentämistä ja kestävän kehityksen periaatteita. Myös alkuperäiskansojen oikeudet on tuotu esille julistuksessa. Rion julistus painottaa, että kestävän kehityksen toteuttaminen edellyttää alkuperäiskansojen aktiivista ja vaikuttavaa osallistumista kestävän kehityksen edistämiseksi kaikilla tasoilla. Rion julistus myös tunnustaa YK:n alkuperäiskansajulistuksen merkityksen ja sen, että julistus tulee huomioida kestävän kehityksen strategioiden toimeenpanossa. Rion julistus edellyttää valtioiden tukevan alkuperäiskansojen identiteettiä, kulttuuria, kulttuuriperintöä, perinteistä tietoa ja tapoja. Julistus korostaa tarvetta tukea alkuperäiskansojen kestävän kehityksen mukaisia elinkeinomuotoja.

Unescon kulttuurista moninaisuutta koskeva yleismaailmallinen julistus

Unescon yleiskokouksen hyväksymä julistus  on luonut perustan aineettoman kulttuuriperinnön ja kulttuuri-ilmauksien suojelusopimuksille. Julistuksen artiklassa 4 todetaan, että kulttuurisen moninaisuuden puolustaminen on eettisesti välttämätöntä ja erottamaton osa ihmisarvon kunnioittamista. Siihen sisältyy sitoutuminen ihmisoikeuksiin ja perusvapauksiin, erityisesti vähemmistöihin ja alkuperäiskansoihin kuuluvien ihmisten oikeuksiin. Julistuksen toteuttamissuunnitelman kohdassa 14 Unescon jäsenvaltiot sitoutuvat ryhtymään toimiin erityisesti alkuperäiskansojen perinteisen tietämyksen kunnioittamiseksi ja säilyttämiseksi, sen arvon tunnustamiseksi varsinkin ympäristönsuojelussa ja luonnonvarojen hallinnoinnissa, sekä nykyaikaisen tieteen ja paikallisen tietämyksen hyödyntämisessä toisiaan täydentävästi.

Ratifioimattomat ja valmisteilla olevat sopimukset

ILO 169-sopimus

Kansainvälisen työjärjestyksen ILO:n sopimus nro 169 alkuperäiskansojen ja heimokansojen oikeuksista on hyväksytty vuonna 1989. Sopimuksen ovat ratifioineet pohjoismaista Norja ja Tanska. Sopimuksen ratifiointi on ollut Suomen ihmisoikeuspoliittisen tavoitteena pitkään. Sopimuksen ratifiointi otettiin ensimmäisen kerran tavoitteeksi pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmaan. Sopimuksen keskeisimmät artiklat 14 ja 15 käsittelevät alkuperäiskansojen oikeutta maahan, veteen ja luonnonvaroihin.

Suomessa oikeusministeriö on selvittänyt vuonna 2012 sopimuksen ratifiointiesteiden poistamista lähettämällä asiasta lausuntopyynnön ministeriöille ja saamelaiskäräjille. Saamelaiskäräjät totesi lausunnossaan että Suomella on hyvät edellytykset ratifioida sopimus ja kiirehti ratifiointiprosessin aloittamista. Saamelaiskäräjät myös totesi, että maa- ja vesioikeudet koskevat saamelaisten kotiseutualuetta ja valtion hallinnassa olevia maa- ja vesialueita. Sopimuksen ratifiointi on saamelaiskäräjien vaalikauden kärkitavoite. Sopimuksen ratifiointi ei ole kuitenkaan vielä edennyt.

Nagoyan pöytäkirja

Nagoyan pöytäkirja geenivarojen saatavuudesta ja hyötyjen oikeudenmukaisesta jaosta hyväksyttiin vuonna 2010 biodiversiteettisopimuksen osapuolikokouksessa. Pöytäkirja täydentää biodiversiteettisopimuksen artiklaa 17, joka käsittelee myös geenivarojen satavuutta ja hyötyjen jakoa sekä artiklaa 8(J), joka käsittelee alkuperäiskansojen ja perinteisen elämänmuodon omaavien paikallisyhteisöjen luonnon monimuotoisuuteen liittyvää perinteistä tietoa. Suomi allekirjoitti pöytäkirjan vuonna 2011 ja valmistelee parhaillaan pöytäkirjan ratifiointia. Ratifiointia valmistelevan työryhmän on tarkoitus saada esityksensä valmiiksi vuoden 2014 puolivälissä.

Nagoyan pöytäkirja on tärkeä alkuperäiskansoille. pöytäkirjan johdanto-osiossa valtiot panevat merkille YK:n alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan julistuksen. Pöytäkirjan artiklat 5, 6 7, 11 ja 12 käsittelevät erityisesti alkuperäiskansojen oikeuksia.   Pöytäkirjan mukaan alkuperäiskansojen hallussa olevaa geenivaroihin liittyvää perinteistä tietoa voidaan käyttää vain alkuperäisansan ennakkosuostumuksella tai hyväksynnällä ja sitä saatavat hyödyt on jaettava oikeudenmukaisesti.

Pohjoismainen saamelaissopimus

Kansainvälinen asiantuntijatyöryhmä luovutti esityksensä pohjoismaiseksi saamelaissopimukseksi vuonna 2005. Valtiosopimusneuvottelut Suomen, Norjan ja Ruotsin valtioiden kanssa sopimuksen viimeistelemiseksi ja hyväksymiseksi aloitettiin vuonna 2011. Ne on tarkoitus saada päätökseen vuoden 2015 loppuun mennessä. Asiantuntijatyöryhmän esittämän sopimusluonnoksen tavoitteena on harmonisoida saamelaisia koskevaa lainsäädäntöä, luoda edellytykset saamen kielen, kulttuurin ja saamelaiselinkeinojen kehittymiselle siten, että valtion rajat estävät saamelaisten yhteistyötä mahdollisimman vähän. Sopimusluonnos kokoaa keskeisiä velvoitteita muista kansainvälisistä sopimuksista ja julistuksista kuten ILO 169-sopimuksesta ja alkuperäiskansajulistuksesta.

Suomen saamelaiskäräjillä on kolme edustajaa valtioneuvoston nimittämässä neuvotteluvaltuuskunnassa. Saamelaiskäräjien edustajilla on puheoikeus sopimusneuvotteluissa sekä oikeus jättää näkemyksensä pöytäkirjaan. Saamelaiskäräjien ja Venäjän saamelaisten yhteistyöelin saamelainen parlamentaarinen neuvosto on sopinut, että saamelaiset neuvottelevat yhtenä kansana neuvotteluissa ja että saamelaisten yhteiset kannat sovitaan SPN:ssä.

WIPO:n instrumentti perinteisen tiedon, kansanperinteen ja geenivarojen suojelemiseksi

WIPO eli maailman henkisen omaisuuden järjestö (engl. World Intellectual Property Organisation) on Yhdistyneiden kansakuntien erityisjärjestö. Suomen valtio on WIPO:n jäsen. WIPO:n pääasiallisena tehtävänä on edistää sellaisten toimenpiteiden kehittämistä, joiden on määrä helpottaa henkisen omaisuuden tehokasta suojaamista kaikkialla maailmassa ja yhdenmukaistaa kansallista lainsäädäntöä tällä alalla; rohkaista kansainvälisten henkisen omaisuuden suojaamisen edistämistä tarkoittavien sopimusten solmimista ja huolehtia henkisen omaisuuden kansainvälisen suojelun helpottamisesta sekä tarvittaessa rekisteröinnistä tällä alalla sekä rekisteröintiä koskevien tietojen julkisuuteen saattamisesta.

SPN on tarkkailijana WIPO:n Intergovernmental Committee on Intellectual Property and Genetic Resources, Traditional knowledge and folklore (IGC) – komiteassa  eli valtioiden välisessä komiteassa henkisestä omaisuudesta, geenivaroista, perinteisestä tiedosta ja kansanperinteestä. Komitean tehtävänä on valmistella sopimusteksti kansainvälisen instrumentin tai instrumenttien saamiseksi geenivarojen, perinteisen tiedon ja kansanperinteen suojelemiseksi. Laillisen instrumentin valmistelu on kestänyt pitkään. Tavoitteena on saada esitys laillisen/laillisten instrumenttien luomiseksi komitean toimikauden 2014/2015 aikana.

  • Alkuperäiskansoja koskevat kansainväliset sopimukset ja julistukset
  • Yhdistyneiden kansakuntien (YK) sopimukset
    • KP-sopimus
    • TSS-sopimus
  • ILO:n yleissopimus nro 111 työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä tapahtuvasta syrjinnästä