Arvoisat saamelaisvaltuuskunnan puheenjohtajat, Saamelaiskäräjien puheenjohtajat sekä kolttien luottamusmies. Arvoisat saamelaisparlamentaarikot sekä saamelaisyhteiskunnan edustajat. Arvoisa oikeusministeri sekä valtioneuvoston jäsenet. Arvoisat europarlamentaarikot. Arvoisat Saamelaisten parlamentaarisen neuvoston sekä saamelaiskäräjien edustajat. Arvoisa EMRIP:n puheenjohtaja, moninaiset yhteistyötahot, hyvät ystävät.
Lämpimästi tervetuloa juhlistamaan kanssamme saamelaisten parlamentaarisen työn 50-vuotista historiaa! Tasavallan presidentti Urho Kekkonen antoi marraskuussa vuonna 1973 asetuksen saamelaisvaltuuskunnasta, jonka työtä jatkaa nykyisin vuonna 1996 lailla perustettu Saamelaiskäräjät. Asetus saamelaisvaltuuskunnasta oli nykypäivästä katsottuna aikoinaan varsin edistyksellinen. Se oli käytännössä ensimmäisiä askeleita saamelaisten itsemääräämisoikeuden ja ylipäätään alkuperäiskansaoikeuksien tunnustamisessa aikana, jolloin niitä ei vielä lakeihin ja sopimuksiin ollut kirjattu. Valtuuskunta aloitti toimintansa jo ennen kuin YK:n Kansalais- ja poliittisia oikeuksia sekä Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva sopimus ratifioitiin Suomessa vuonna 1976. Muun muassa tässä kansainvälisen ihmisoikeusjärjestelmän ydinsopimuksessahan taataan itsemääräämisoikeus kaikille kansoille, saamelaiset mukaan lukien.
Sopimuksen esiin nostamalla haluankin muistuttaa, että juhliessamme tänään yhdessä 50-vuotiasta saamelaista parlamentaarista työtä Suomessa, juhlimme saamelaisten itsemääräämisoikeutta. Tämä oikeus ei ole meille hyvää hyvyyttä suotu lahja, vaan se on meille moninkertaisesti sopimuksin ja lainsäädännöin taattu, perustavaa laatua oleva oikeus.
Samalla sen rikkominenkin on aina hyvin vakava loukkaus. Onkin ollut surullista joutua vuosien varrella huomaamaan, ettei näistä Suomen juridisista sitoumuksista saamelaisten oikeuksiin ole pidetty kiinni. Tänään juhlaamme varjostaakin se, että YK on todennut Suomessa olevan voimassa saamelaisten ihmisoikeuksien loukkaustilan, joka liittyy erityisesti itsemääräämisoikeuteemme. Vaikka työmme tämän tilanteen korjaamiseksi jatkuu edelleen aktiivisena, on tänään sitäkin arvokkaampaa juhlia pysähtyä yhdessä juhlistamaan Saamen kansan itsemääräämisoikeutta.
Arvoisat juhlavieraat, 50 vuotta on saamelaisten pitkässä historiassa pelkkä nopea välähdys ajassa. Samalla 50 vuoteen mahtuu kuitenkin myös valtavasti edistysaskeleita, suuria menetyksiä ja paljon yhdessä koettua elämää.
Henkilökohtaista perspektiiviä minulle itselleni tuo se, että 50 vuotta on enemmän kuin elinikäni: Olen nimittäin itse 38-vuotiaana saamelaisvaltuuskuntaa 12 vuotta nuorempi. En siis ole itse joutunut lainkaan elämään aikana, jolloin meillä ei omaa edustuselintä vielä ollut. Päin vastoin, minulla on edeltävien sukupolvien sinnikkään työn ansiosta ollut etuoikeus päästä aloittamaan saamelaispolitiikassa jo nuorena.
Olemme kutsuneet kaikki saamelaisparlamentaarikot vuosien varrelta juhlistamaan tänään kanssamme yhteistä työtä. Päivän aikana heiltä voikin varmasti kuulla mitä mielenkiintoisimpia tarinoita tapahtumista vuosien varrella tai vaikkapa erilaisista kohtaamisista suomalaisten poliitikkojen kanssa.
Saamelaispolitiikasta puhuessa on tärkeää muistaa, että poliittisen instituution lisäksi olemme kaikki myös erottamaton osa saamelaisyhteisöä, yhteydessä toisiimme sukujemme, kieltemme, perinteisten elinkeinojemme ja asuinalueidemme kautta. Tämä tuo työhömme erityistä haastetta ja vastuuntuntoa: työskentelemmehän päivittäin hyvin konkreettisesti oman yhteisömme hyvinvoinnin ja tulevaisuuden eteen, oman kielemme ja kulttuurimme jatkuvuuden puolesta.
Yhteisönä olemme samalla jakaneet vuosien varrella myös suuret surut, joista suurimpana on varmasti ollut Bodön lento-onnettomuus vuonna 1974. Siinä saamelaiskonferenssiin matkalla ollut pienkone katosi, ja kadonneista kuudesta matkustajasta neljä oli saamelaisvaltuuskunnan jäseniä, yhtenä heistä ensimmäinen puheenjohtaja Reidar Suomenrinne. Tämä oli valtava menetys sekä pienen yhteisömme tuoreelle edustuselimelle että koko pienelle yhteisöllemme. Emme voi kuin arvailla, millaiset elämäntyöt saamelaispolitiikassa jäivät tekemättä. Suurimman menetyksen toki kokivat heidän perheensä. Kunnioitamme heidän muistoaan.
Kansallisvaltioiden rajojen muodostuessa ja muuttuessa olemme päätyneet elämään neljän eri valtion alueella. Saamelaisyhteisöä ja saamelaispolitiikkaa luonnehtiikin vahvasti ylirajaisuus ja rajat ylittävä yhteistyö, joka on ollut vilkasta jo ennen nykyisten edustuselinten perustamista.
Kun Suomen saamelaisvaltuuskunta oli aikoinaan saamelaisten edustuselimistä ensimmäinen, toimi se esikuvana muiden maiden saamelaiskäräjiä perustettaessa. Tässä yhteydessä on syytä mainita, että Saamelaiskäräjät Ruotsissa juhli viime viikolla 30-vuotista historiaansa. Lämpimät onnittelut vielä tässäkin yhteydessä!
Parlamentaarisen yhteistyön ja tiedonjaon osalta merkittävä hetki oli Saamelaisten parlamentaarisen neuvoston perustaminen vuonna 2000. Tässä yhteydessä haluankin muistuttaa, kuinka arvokasta on, että saamelaisilla on mahdollisuus osallistua vapaasti sekä tällaiseen yhteistyöhön että päätöksentekoon heitä koskettavissa asioissa, ja myös vapaus olla turvallisesti eri mieltä. Ajatuksemme ovatkin myös näin juhlan keskellä Venäjän saamelaisten luona, jossa on aivan toisenlainen tilanne. Toivomme, ettei heitä unohdeta maailman turvallisuustilanteen kiristyessä.
Arvoisat juhlavieraat, kun tarkastelee Asetusta saamelaisvaltuuskunnasta, huomaa, etteivät Saamelaiskäräjien nykyisten lakisääteisten ydintehtävien teemat ole 50 vuoden takaisista olennaisilta osin muuttuneet. Kun valtuuskunnan tehtävät vuonna 1973 koskivat lausuntoja liittyen esimerkiksi ympäristön- ja luonnonsuojeluun, kaivoksiin, matkailuun, kalastukseen, metsästykseen, porotalouteen ja saamelaisten koulutukseen, ovat nämä myös nykyään Saamelaiskäräjillä olennainen osa päivittäistä työtä.
Vaikka ympäröivän yhteiskunnan kehitys ei aina ole ollut perinteisten elinkeinojemme harjoittamisedellytyksille suotuisa, on monissa asioissa saavutettu myös tärkeitä voittoja. Esimerkiksi suuria kaivoksia ei Suomen saamelaisten kotiseutualueella ole tullut. Tästä on oltava tyytyväinen, vaikka kaivosuhka onkin alati läsnä.
Myös saamen kielten suhteen on saavutettu paljon, mutta paljon on myös vielä töitä tehtävänä. Resursseja tulisi monella rintamalla vahvistaa, jotta meillä olisi mahdollisuus entistä paremmin keskittyä perustuslaillisista oikeuksistamme kielen ja kulttuurin ylläpitämisen lisäksi myös niiden kehittämiseen.
Osana kielen ja kulttuurin itsehallintoamme on eräs tärkeimmistä tehtävistämme päättää saamelaisen kulttuurimäärärahan jaosta. Sen voikin todeta olevan määräänsä merkittävämpi koko saamelaisyhteisölle. Siitä on vuosien varrella moni arvostettu taiteilija saanut erityisesti uransa alkuvaiheen työskentelylle tärkeää tukea, samalla kun sillä on tuettu mitä moninaisempien saamelaisjärjestöjen toimintaa, ja siten on mahdollistettu saamelaisyhteisön aktiivisuus eri yhteiskunnan kentillä.
Arvoisat juhlavieraat, jos pohdimme hetken myös haasteita, voimme todeta, että monet niistä ovat meille vuosikymmenestä toiseen samoja. Erityisen olennainen on saamelaistiedon vähäisyys. Sen lisääminen on ollut tavoitteena sekä tällä vaalikaudella että sitä edellisellä, ellei peräti joka ikisellä, kuten se oli saamelaisvaltuuskunnan perustamisenkin aikaan. Tämän tiedonpuutteen aiheuttamat haasteet ovatkin vastassa työssämme päivittäin. Joskus tuntuu, että jokainen yksittäinen poliitikko, virkamies, toimittaja tai kansalainen täytyy yksitellen perehdyttää aivan perustavaa laatua oleviin asioihin saamelaiskulttuurista, saati sitten saamelaisten oikeuksista alkuperäiskansana. Mielestäni myös suomalainen yhteiskunta ansaitsisi oppia perusasiat saamelaisista jo koulussa.
Eräs tiedonpuutteen ilmentymiä on, ettei saamelaisia aina todella ymmärretä omaksi kansakseen. Samalla Saamelaiskäräjiä ei ymmärretä kansainvälisen diplomatian säännöstöjen piiriin kuuluvaksi itsehallintoelimeksi, saamelaisten viralliseksi edustajaksi sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. On tärkeää myös muistaa, että vaikka saamelaisten itsehallinnolle on Suomessa luotu valtion toimesta lain ja asetuksin raamit, ovat saamelaiset niistä huolimattakin oma, suomalaisista erillinen kansansa. Kansa, joka puhuu Suomen alueella kolmea eri saamen kieltä, jolla on oma värikäs historiansa ja moninaiset, erilaiset tapakulttuurinsa.
Arvoisat juhlavieraat, sain itse sekä kansallisen että kansainvälisen työmme merkityksestä muistutuksen tavatessani vastikään australialaista tutkijaa Hannah McGladea. Australiassa keskustelut alkuperäiskansan omasta edustuselimestä ovat viime aikoina käyneet kiivaina. Mallia on katsottu täältä erityisesti siitä, kuinka saamelaisten itsemääräämisoikeus toteutuu Saamelaiskäräjien kautta. McGlade muistutti, kuinka omankielisen oppimateriaalin tuottaminen ylipäätään on monille maailman alkuperäiskansoista suorastaan käsittämätön ajatus kaukaisuudessaan. Sellaisesta ollaan esimerkiksi Australiassa vielä valtavan kaukana. Haasteellisina hetkinä nämä muistutukset saavutuksista ja esikuvana toimimisesta antavat voimaa eteenpäin.
Saamelaispolitiikassa voi toisinaan pitkällinen yhteistyö kuitenkin johtaa myös aitoihin kohtaamisiin ja työhön, jossa on yhteisenä tahtotilana aidosti saamelaisten hyvinvointi. Jokainen onnistuminen on tärkeä luottamuksen rakentamisen kannalta. Uskon vahvasti, että on myös Suomen valtion etu, että maassa on hyvinvoiva saamelaisyhteisö, jonka kulttuuri tunnetaan myös kansallisella tasolla. Erityisesti tuntemuksen merkitys korostuu päättävissä asemissa.
Haluankin tässä yhteydessä muistuttaa, että tämä saamelaisten parlamentaarisen työn juhlistaminen Suomessa on myös suomalaisen yhteiskunnan merkkipaalu. Saamelainen parlamentarismi on ainutlaatuinen kansojen välisen yhteistyön väline sekä Suomen että koko maailmankin mittapuulla. Onkin hienoa, että paikalla on kanssamme tämän yhteistyön merkkinä juhlistamassa useampikin Suomen valtioneuvoston ja Euroopan parlamentin jäsen. Kiitän oikeusministeri Leena Merta siitä, että hän on lupautunut pitämään meille tänään puheenvuoron Suomen valtion puolesta.
Arvoisat juhlavieraat, tulevaisuutta pohtiessani katson ensin hieman taaksepäin: 1990-luvulle tapahtui paljon saamelaisille myönteisiä edistysaskeleita, kuten perusoikeusuudistus ja saamelaiskäräjien perustaminen saamelaiskäräjälailla. Jos 2000-luvun puolella on nyt koettu taantumaa tai jääty paikoilleen, niin rohkenen nyt juhlan kunniaksi toivoa, että tästä seuraavat vuosikymmenet ovat taas edistysaskelia täynnä. Tälle edellytyksenä onkin, että pääsemme viimein eteenpäin raskaasta saamelaiskäräjälain uudistamisprosessista ja voimme keskittyä ydintehtäviimme. Toivon myös, että käynnissä oleva Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio tuo meille avaimet sekä totuuteen että sovintoon, että sen tulokset siirtyvät myös valtion konkreettisiksi toimiksi.
Tulevaisuudessa meillä on edessä ratkaisujen etsiminen yhdessä siihen, kuinka saamme säilytettyä kielemme ja kulttuurimme elinvoimaisina sekä niitä kannattelevat perinteiset elinkeinomme ja elinympäristömme. Ilmastonmuutos on suurin haasteemme. Se tuo jo nyt Saamenmaan luonnolle ja kulttuurin ydintä kannatteleville elinkeinoillemme uudenlaisia haasteita. Meillä on kuitenkin lähellä myös hyvä esimerkki sopeutumisesta: poro. Poro on ajan saatossa aina sopeutunut hyvin kaikenlaisiin muutoksiin, ja auttanut myös saamelaisia luomaan uusia edellytyksiä elämälle. Tästä on meidänkin hyvä ottaa mallia.
Ylipäätään on myös todettava, että suuressa mittakaavassa saamelaisten oikeudellinen asema on vahvistunut vuosikymmenten aikana. Saamelaisten itsemääräämisoikeutta on takaiskuista huolimatta saatu hiljalleen vahvistettua ja edustuselimemme päätösvaltaa vankistettua. Erityisesti viimeaikainen kehitys kansainvälisissä alkuperäiskansaoikeuksissa on myös meidän kaikkien yhteistyön tulosta. Erityisesti YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksien julistus on ollut entistä selkeämmin määrittelemässä itsemääräämisoikeuksien sisältöä. Suomen valtio on hyväksynyt julistuksen vuonna 2007 ja sitoutunut sen toimeenpanoon, mutta toimeenpano-ohjelmaa ei ole vieläkään luotu. Seuraavaksi olisikin jo sen aika, eikä saa unohtaa myöskään ILO 169 -sopimusta.
Kun tänään kunnioitamme parlamentarismimme historiaa, kunnioitamme samalla jokaisen vaalikauden ja jokaisen yksittäisen jäsenen työtä. Aina vuodesta 1973 tähän päivään saakka, jolloin työtään ovat aloittamassa taas uudet vaalein valitut jäsenet. Jokainen saamelaispoliitikko on tuonut oman panoksensa työhömme. Heidän lisäkseen ovat tärkeässä roolissa ovat vuosikymmenien aikana olleet myös vuosien varrella toimineet erilaiset asiantuntijalautakunnat, joissa saamelaisyhteiskunnan osaamista on voitu tuoda työmme tueksi. Lisäksi on tietysti mainittava Saamelaiskäräjien henkilöstö. Kun saamelaisvaltuuskunnan alkuaikoina oli niin sanottu toimisto ensin silloisen sihteerin kotona, eikä hänelle kuulunut työn puolesta esimerkiksi kirjoituskonetta tai puhelinta, on nykyisin tilanne onneksi jo aivan toinen. Vuosikymmenien aikana olemme saaneet askel kerrallaan vahvistettua ja voimistettua resurssejamme sekä henkilöstömäärän että työskentelyolosuhteiden osalta, samalla kun henkilöstön osaamista on saatu jatkuvasti kehitettyä. Tärkeä etappi oli Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen käyttöönotto reilu vuosikymmen sitten, jolloin saimme toimistojen lisäksi myös parlamenttisali Soljun sekä esimerkiksi tämänkin auditorion käyttöön. Vaikka moni haaste on edelleen ratkaisematta ja henkilöstöresurssit ovat edelleen riittämättömät työmäärään nähden, on yksi asia pysynyt samana saamelaisvaltuuskunnan alkuajoista lähtien: henkilöstö on edelleen äärimmäisen sitoutunutta työhönsä.
Arvoisat juhlavieraat, haluan lopuksi vielä kerran onnitella 50-vuotista saamelaista parlamentaarista työtä! On ollut suuri kunnia päästä osaksi sitä.
Haluan myös kiittää saamelaisyhteisöä osallistumisestanne arvokkaaseen työhömme vuosikymmenien aikana lukuisin eri keinoin, on se sitten ollut vaikkapa äänestämistä vaaleissa tai poliittista keskustelua. Toivon, että työ saamelaisyhteisön eteen jatkuu vahvana yhteisvoimin myös tulevaisuudessa. Kiitos myös saamelaismedialle tärkeästä roolistanne saamelaispolitiikan keskustelun mahdollistajana ja toivon, että jatkatte tulevaisuudessakin yhä vahvemmin työtä saamelaisyhteisön eteen.
Kiitän myös suomalaisyhteisöä pitkästä yhteistyöstä ja toivon, että se on jatkossa entistä vahvempaa, jotta voimme parhaalla mahdollisella tavalla vahvistaa saamelaisyhteisön hyvinvointia ja saamelaisten tasaveroisia oikeuksia Suomessa.
Kun käytössämme on jatkossakin sekä nuorekasta ajattelua, pitkällistä kokemusta että rikas yhteinen historia, olen toiveikas myös seuraavien viidenkymmenen vuoden osalta.
Kiitos.
