Saamelaisnuorten taidetapahtuma huhtikuussa Inarissa – tubettaja Mansikkka tuomarina

Saamelaisnuorten taidetapahtuma järjestetään tänä vuonna 12.4. Inarissa. Vuoden 2018 taidetapahtuman teemana on “oma ääni” ja tapahtuman aiheina musiikki ja tubetus eli YouTube-videoiden kuvaaminen.

-Musiikki on myös muualla Suomessa aiheena tänä vuonna ja kun teemana on oma ääni, sopii tubetus myös oikein hyvin meille, kertoo Saamelaisnuorten taidetapahtuman tuottaja, Aleksi Ahlakorpi. Tubetus-kilpailun tuomarina tulee olemaan Mansikkka (Maiju Voutilainen), joka on yksi Suomen kuuluisimmista tubettajista. Hänen kanavaansa seuraa yli 160.000 ihmistä.

-On kyllä kiva saada tällainen kuuluisuus meille tuomariksi. Mansikkkahan kävi eilen Inarissa pitämässä tubetus-koulutusta nuorille ja sitä oli seuraamassa paikanpäällä satakunta nuorta ja lasta ja streamin kautta vielä lisää, iloitsee Ahlakorpi. Tämänvuotisen taidetapahtuman oli tarkoitus alunperin olla Vuotsossa, mutta Sodankylän kunnan pelastusviranomaisen mielestä Vuotson koulun Sali on liian pieni tapahtumalle.

-Ikävää ettemme päässeet Vuotsoon, mutta kyllähän tätä voi myös kutsua jo aika positiiviseksi ongelmaksi. Meillä on jo niin paljon saamelaisia ja saamenkielisiä nuoria, ettei meinaa löytyä tarpeeksi isoa paikkaa tapahtumalle. Myös lasten ja nuorten turvallisuus on meille hyvin tärkeää ja siihen liittyvät asiat on otettava hyvin huomioon tapahtumaa suunniteltaessa, painottaa Ahlakorpi.

Saamelaisnuorten taidetapahtuman järjestää Saamelaikäräjät. Tubetus-kilpailu tulee olemaan yhteistyössä Arktista pedagogiikkaa -hankkeen kanssa ja siinä on tuomarina Mansikkka. Tarkempia tietoja tapahtumasta tulee kouluille ja medialle myöhemmin.

Lisätietoa on osoitteessa Diehtu gávdno maiddai siidus: http://www.samediggi.fi/2018/01/21/saamelaisnuorten-taidetapahtuman-2018-lajeina-musiikki-ja-tubetus/ https://www.facebook.com/daiddadahpahus/

Aleksi Ahlakorpi

buvttadeaddji / tuottaja

Sámenuoraid dáiddadáhpáhus 010 839 3128

aleksi.ahlakorpi@samediggi.fi

Keskustelutilaisuus pääkaupunkiseudun saamelaisille 26.2.2018

TIEDOTE  15.2.2018

 

Keskustelutilaisuus pääkaupunkiseudun saamelaisille 26.2.2018

Saamelaiskäräjien hallitus järjestää kokouksensa yhteydessä keskustelutilaisuuden pääkaupunkiseu-dun saamelaisille Helsingissä hotelli Scandic Simonkentässä maanantaina 26.2.2018 klo 18-20.

Saamelaiskäräjien kokouksen 18.12.2017 vahvistaman toimintasuunnitelma-talousarvion 2018 mu-kaan hallituksen kokouksia järjestetään mahdollisuuksien mukaan Utsjoella, Vuotsossa, Helsingissä, Enontekiön Karesuvannossa ja Inarissa. Kokousten yhteydessä järjestetään paikkakunnalla keskuste-lutilaisuus, jossa hallitus tapaa alueen saamelaisia, kertoo yhteenvetona hallituskauden toimista ja luo epävirallisemman mahdollisuuden käydä keskusteluja ajankohtaisista asioista.

– Tavoitteenamme on, että keskustelutilaisuudet vahvistavat saamelaisyhteisön ja Saamelaiskäräjien välistä dialogia yhteisten asioiden edistämiseksi, Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Ai-kio painottaa.

Keskustelutilaisuus järjestetään hotelli Scandic Simonkentän kokoustila Espassa 26.2.2018 klo 18-20.

– Toivotan pääkaupunkialueen saamelaiset tervetulleiksi vaalikauden ensimmäiseen keskustelutilai-suuteen, Sanila-Aikio lopettaa.

Lisätietoja antaa Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio puh. 050 300 1780, tiina.sanila-aikio(at)samediggi.fi

 

 

Totuus- ja sovintokomission perustamista käsitellään seminaarissa lauantaina

Totuus- ja sovintokomission perustamisen edellytyksiä käsitellään Inarin Sajoksessa lauantaina 10.2. järjestettävässä seminaarissa. Tilaisuudessa kuullaan kokemuksia vastaavien komissioiden toiminnasta muualla maailmassa. Seminaari on kaikille avoin.

Suomen valtion ja saamelaisten välisiä suhteita käsittelevän komission perustamisen edellytykset

Aika: 10.2.2018

Paikka: Sajos, Inari

Tilaisuus striimataan suorana: http://www.sogku.fi/live/

Puheenjohtajat: Tiina Sanila-Aikio ja Antti Pentikäinen

09.00 Tilaisuuden avaus: Antti Pentikäinen, toiminnanjohtaja, Uskonnollisten ja perinteisten johtajien rauhanvälitysverkosto

09.10 Tervetuliaissanat, Tiina Sanila-Aikio, puheenjohtaja, saamelaiskäräjät

09.20 Alustus, Eduardo González, neuvonantaja ja siirtymäkauden oikeusjärjestelyjen asiantuntija

09.50 Alustus, Simon Keyes, vieraileva professori, Winchesterin yliopisto, sovittelun asiantuntija

10.20 Kahvitauko

10.40 Alustus, Laila Susanne Vars, johtava asiantuntija, Norjan kansallinen ihmisoikeusinstituutio, OTT, asiantuntija YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston (OHCHR) alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä asiantuntijamekanismissa (EMRIP)

11.10 Alustus, Marie Wilson, Kanadan totuus- ja sovintokomission komissaari

11.40 Alustus, Teivo Teivainen, professori, Helsingin yliopisto

12.00 Lounas

13.00 Alustus ja paneelikeskustelu Veli-Pekka Lehtola, saamelaiskulttuurin professori, Oulun yliopisto Nils-Henrik Valkeapää Petra Laiti, puheenjohtaja, Suomen saamelaisnuoret (SSN) Ida-Maria Helander, varapuheenjohtaja, SSN Anna Morottaja

14.00 Kahvitauko

14.15 Pienryhmätyöskentelyä ja tiimien esitykset Suosituksia Suomen valtiolle (pj. Johanna Suurpää, johtaja, demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö, oikeusministeriö) Suosituksia Suomen saamelaiskäräjille (pj. Tiina Sanila-Aikio, saamelaiskäräjät) Suosituksia käytännön toteutuksesta (pj. Antti Pentikäinen)

15.45 Päätössanat, Tiina Sanila-Aikio ja Antti Pentikäinen

Virtu-palvelupisteen avajaiset

Tubettaja Mansikkka tulee opastamaan saamelaisnuoria

Tubettaja Mansikkka tulee kouluttamaan saamelaisnuoria Inariin ja osallistuu myös huhtikuun 12. päivänä Vuotsossa järjestettävään Saamelaisnuorten taidetapahtumaan. Taidetapahtuman tubetusteemaan liittyvä koulutus järjestetään torstaina 15. 2. klo 13.00 – 14.00 Sajoksen auditoriassa. Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille.

Mansikkka kertoo urastaan ja kannustaa nuoria toteuttamaan itseään rohkeasti ja avoimesti. Esityksen jälkeen hän vastaa yleisön kysymyksiin.

Tapahtuma striimataan ja tallennetaan koulutuskäyttöä varten. Striimiä voi seurata osoitteessa: http://sogku.fi/live . Striimin ajaksi palveluun avataan myös chatti, jonka kautta voi esityksen aikana esittää kysymyksiä Mansikkkalle.

Ilmoittautuminen koulutukseen tästä.

Mansikkka (Maiju Voutilainen)
toimii Saamelaisnuorten taidetapahtuman tubettamisen suojelijana sekä kilpailun videoiden tuomarina. Mansikkka on yksi tämän hetken suosituimmista tubettajista Suomessa. Hän on tyylikäs lifestyle-vaikuttaja, joka rakastaa taidetta ja muotia ja inspiroituu erilaisista tyylikokeiluista. Maiju antaa oman äänensä kuulua. Tämän myötä hän onkin saanut useita tunnustuksia käsitellessään rohkeasti myös vaikeampia aiheita. Asiapitoisten puheenvuorojen lisäksi Maiju osaa myös viihdyttää omalla lämminhenkisellä otteellaan.

Tapahtumassa annetaan myös lisätietoja Saamelaisnuorten taidetapahtuman tubetusteemaan liittyen.

Koulutustapahtuman toteutuksesta vastaa Saamelaisalueen koulutuskeskuksen Arktista pedagogiikkaa -hanke yhteistyössä Saamelaiskäräjien kanssa. Lisätietoja koulutustapahtumasta: kalle.sulkamo(at)sogsakk.fi .

Lisätietoja Saamelaisnuorten taidetapahtumasta 2018.