Inarinsaamelaisasiain neuvottelukunnan puheenjohtajaksi Heikki Paltto

Inarinsaamelaisasiain neuvottelukunnan puheenjohtajaksi valittiin Heikki Paltto ja varapuheenjohtajaksi Kirsti Kustula. Neuvottelukunta kokoontui ensimmäistä kertaa maanantaina 10.6.2019. Kokouksessa käsiteltiin neuvottelukunnan järjestäytymisen lisäksi inarinsaamelaisia koskevia ajankohtaisia asioita, kuten Jäämeren ratahanketta sekä totuus- ja sovintoprosessia.

Neuvottelukunta päätti kokouksessaan esittää totuus- ja sovintoprosessin mandaattineuvottelijoille, että mandaatissa mainittaisiin inarinsaamelaiset omana ryhmänä. Lisäksi neuvottelukunta esittää, että parlamentaarisen seurantaryhmän asettamisessa otetaan huomioon inarinsaamelaisten edustus.

Jäämeren ratahankkeesta neuvottelukunta totesi, että se suhtautuu vakavasti huoliin, mitä inarinsaamelaiset ovat ilmaisseet hankkeen osalta. Neuvottelukunta aikoo käsitellä asiaa seuraavissa kokouksissa. Lisäksi neuvottelukunta haluaa edistää selvityksen tekemistä inarinsaamelaisten perinnäisoikeuksista sekä nautintaoikeuksista maa- ja vesialueisiin niin yhteisö kuin yksilötasolla. Asiaa päätettiin käsitellä seuraavassa kokouksessa.

”On tärkeää, että olemme päässeet inarinsaamelaisasiain neuvottelukunnan työssä alkuun. Neuvottelukunnan tehtävänä on vielä valmistella tarpeelliset muutokset Saamelaiskäräjien työjärjestykseen neuvottelukunnan mahdolliseksi asettamiseksi”, sanoo neuvottelukunnan puheenjohtaja ja Saamelaiskäräjien I varapuheenjohtaja Heikki Paltto.

Saamelaiskäräjien kokous 4/2018 päätti perustaa inarinsaamelaisasiain neuvottelukunnan määräaikaisena vuodeksi 2019. Neuvottelukunnan tarkoituksena on edistää inarinsaamelaisten asioita ja asemaa. Neuvottelukunta toimii neuvoa-antavana elimenä erillään Saamelaiskäräjien linjaorganisaatiosta. Neuvottelukunnan jäsenet ovat Jouni Aikio, Anu Avaskari, Neeta Jääskö, Kirsti Kustula, Heikki Paltto ja Jan Saijets.

Neuvottelukunnan tehtävänä on antaa lausuntoja Saamelaiskäräjien hallitukselle ja lautakunnille inarinsaamelaisia koskevissa asioissa, seurata inarinsaamelaisia koskevien asioiden kehitystä, toimia asiantuntijana inarinsaamelaisia koskevissa asioissa sekä tehdä esityksiä inarinsaamelaisia koskevissa kysymyksissä.

Kuva: Juha Kauppinen

Lisätietoja:

Saamelaiskäräjien I varapuheenjohtaja Heikki Paltto puh. 040 756 9075, heikki.paltto(at)samediggi.fi

Viestintäsihteeri Johanna Alatorvinen puh. 010 839 3140, johanna.alatorvinen(at)samediggi.fi