Työryhmä valmistelemaan koulutusseminaaria valtioneuvostolle saamelaisasioista 

Saamelaiskäräjien hallitus aloittaa yhdessä nuorisoneuvoston kanssa valmistelun koulutusseminaarin järjestämiseksi valtioneuvostolle. Vuoden ensimmäinen Saamelaiskäräjien kokous pidetään Inarissa 19. helmikuuta. Kokouksessa käsittelyssä mm. Saamelaiskäräjien kertomus valtioneuvostolle vuodelta 2018 sekä kolmen uuden viran perustaminen Saamelaiskäräjille.

Saamelaiskäräjien nuorisoneuvosto on tehnyt aloitteen koulutusseminaarin järjestämiseksi valtioneuvostolle lisätäkseen valtioneuvoston tietämystä saamelaisasioissa. Saamelaiskäräjien hallitus päätti asettaa työryhmän valmistelemaan seminaariohjelmaa. Hallituksen puolesta työryhmään valittiin Tiina Sanila-Aikio, Tuomas Aslak Juuso ja Pentti Pieski. Lisäksi nuorisoneuvosto nimeää työryhmään 2-3 jäsentä.  

Tuomas Aslak Juuso ja nuorisoneuvoston valitsema jäsen johtavat yhdessä työryhmätyötä. – On hienoa seurata nuorisoneuvoston aktiivisuutta ja aloitteellisuutta valmistelussa. Lähdemme mielellämme mukaan tällaisiin hankkeisiin, joiden tarkoituksena on lisätä tietämystä saamelaisasioissa, kiittää II varapuheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso nuorisoneuvoston aktiivista toimintaa.  

Seuraava Saamelaiskäräjien kokous Inarissa 19.2. klo 10 

Saamelaiskäräjät laatii vuosittain valtioneuvostolle kertomuksen siitä, mitä merkittävää on tapahtunut saamelaisia erityisesti koskevien asioiden kehityksessä. Saamelaiskäräjien kertomus liitetään eduskunnalle annettavaan Hallituksen vuosikertomukseen vuodelta 2018. Saamelaiskäräjien hallitus hyväksyi kokouksessaan kertomuksen muutoksin esitettäväksi Saamelaiskäräjien kokoukselle. 

Eduskunta osoitti valtion vuoden 2019 talousarviossa Saamelaiskäräjille 460 000 euron pysyvän lisäavustuksen Saamelaiskäräjien varsinaiseen toimintaan. Saamelaiskäräjien kokous hyväksyi 18.12.2017 Saamelaiskäräjien talousarvio-toimintasuunnitelman vuodelle 2019, jonka toimenpiteisiin kuuluu elinkeinosihteerin, kansainvälisten asiain sihteerin sekä viestintäsihteerin viran perustaminen. Saamelaiskäräjien hallitus esittää Saamelaiskäräjien kokoukselle, että se perustaa yleiseen toimistoon edellä mainitut virat 1.4.2019 alkaen poikkeuksella, että päätoimisen viestintäsihteerin virka täytettäisiin Saamelaiskäräjien toimikausittain. 

Saamelaiskäräjien kokousta voi seurata live-stream lähetyksenä osoitteessa www.sogku.fi/live.   

Saamelaiskäräjien hallituksen kokous 2/2019 pidettiin Inarissa tiistaina 29.1.  

Hallituksen kokouksen päätöksiä 2/2019 
  • Hyväksyi muutoksin Saamelaiskäräjien kertomuksen vuodelta 2018 Saamelaiskäräjien kokoukselle esitettäväksi. 
  • Päätti esittää Saamelaiskäräjien kokoukselle, että se perustaa yleiseen toimistoon päätoimisen elinkeinosihteerin viran 1.4.2019 alkaen. 
  • Päätti esittää Saamelaiskäräjien kokoukselle, että se perustaa yleiseen toimistoon päätoimisen kansainvälisten asiain sihteerin viran 1.4.2019 alkaen. 
  • Päätti esittää Saamelaiskäräjien kokoukselle, että se perustaa yleiseen toimistoon päätoimisen viestintäsihteerin viran 1.4.2019 alkaen Saamelaiskäräjien toimikausittain valittavaksi. 
  • Päätti esittää Saamelaiskäräjien kokoukselle, että se hyväksyy kansainvälisten asiain sihteerin ja viestintäsihteerin viran perustamiseen liittyvät työjärjestysmuutokset lisättäväksi Saamelaiskäräjien työjärjestykseen muutoksin. 
  • Keskusteli Saamelaisalueen koulutuskeskuksen kielivalinnoista ja valtuutti puheenjohtajan hyväksymään kieliturvasihteerin valmisteleman asiakirjan keskustelun pohjalta eteenpäin toimitettavaksi. 
  • Keskusteli nuorisoneuvoston valmistelemasta ohjelmaluonnoksesta ja rahoituksesta koulutusseminaarin järjestämiseksi valtioneuvostolle ja päätti asettaa työryhmän valmistelemaan seminaariohjelmaa. Hallituksen puolesta työryhmään valittiin Tiina Sanila-Aikio, Tuomas Aslak Juuso ja Pentti Pieski. Nuorisoneuvosto nimeää työryhmään 2-3 jäsentä. Tuomas Aslak Juuso ja nuorisoneuvoston valitsema jäsen johtavat yhdessä työryhmätyötä. Nuorisosihteeri toimii työryhmän sihteerinä. 
  • Hyväksyi luonnoksen mandaatiksi totuus- ja sovintoprosessin neuvottelujen pohjaksi muutoksin ja päätti pyytää neuvotteluja mandaattiluonnoksesta Kolttien kyläkokoukselta. 
  • Päätti hallituksen kokouspäiviksi kevätkaudelle 2019: 
    • 4.2.2019 hallituksen kokous (yleiskokousta valmisteleva kokous), Inari, 
    • 28.- 29.3.2019 hallituksen kokous Inari, 
    • 4.4.2019 hallituksen kokousvaraus, Sevettijärvi,  
    • 25.4.2019 hallituksen kokousvaraus Sevettijärvellä, 
    • 15.4.2019 Saamelaiskäräjien kokousvaraus, Inari, 
    • 16.5.2019 hallituksen kokous, Rovaniemi,  
    • 3.6.2019 hallituksen kokous (yleiskokousta valmisteleva kokous), Inari, 
    • 18.-19.6.2019 Saamelaiskäräjien kokous, Inari 
  • Päätti ottaa esille Saamelaiskäräjien ja eduskuntaryhmien yhteistyöelimessä Metsähallituksen taloudelliset toimintaedellytykset Pohjois-Suomessa. 

Kokouksen pöytäkirja julkaistaan Saamelaiskäräjien dokumenttipankissa kahden viikon kuluessa kokouksen pitämisestä. 

Lisätietoja 

Puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio, puh. 050 300 1780, tiina.sanila-aikio(at)samediggi.fi