Ylä-Lapin maksuton kalastuslupa palautettava ennalleen

Saamelaiskäräjien lausunnon mukaan maa- ja metsätalousministeriön tulee muuttaa esitystään Ylä-Lapin maksuttoman kalastusluvan (kalastuslain 10 §) osalta siten, että ennen vuoden 2016 kalastuslain uudistusta voimassa ollut oikeustila palautetaan ennalleen. Lisäksi pykälään tehdään pieniä muutoksia, jotta Suomen perustuslakiin kirjatut saamelaisten oikeudet toteutuisivat nykyistä paremmin ja tasapuolisemmin. 

Saamelaiskäräjien mukaan maa- ja metsätalousministeriön tulee muuttaa esitystään 10 §:n osalta siten, että ennen vuoden 2016 kalastuslain uudistusta voimassa ollut oikeustila palautetaan ennalleen, ja lisäksi pykälän sisältöön tehdään pieniä muutoksia, joilla ei ole merkittävää vaikutusta Ylä-Lapin vesien kalastuspaineeseen, mutta joiden myötä Suomen perustuslakiin sisältyvää ”saamelaisten oikeutta ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan” -voitaisiin toteuttaa nykyistä paremmin ja tasapuolisemmin.  

Ensimmäinen lisäys koskisi esimerkiksi työn, perhesuhteiden tai opiskelujen vuoksi muualle Suomeen muuttaneita saamelaisia, joiden yhteyden säilyttäminen oman alueensa ja oman sukunsa kalastuskulttuuriin ja perinteisiin pyyntipaikkoihin tulisi olla mahdollista uuden lainsäädännön myötä. Toinen parannusesitys koskee saamelaisten kotiseutualueen Lapin paliskunnan aluetta, joka kuuluu kuntajaon mukaan Sodankylän kunnan alueeseen, eikä näin ollen kuulu kalastuslain 10 §:n soveltamisalaan. Esityksen kolmannessa momentissa tunnustettaisiin periaate, jonka soveltamisella voitaisiin vastata kritiikkiin, jonka mukaan Ylä-Lapin vapaan kalastusoikeuden on katsottu vaarantavan kalakantojen kestävyyden. 

Uusi kalastuslaki loukkaa saamelaisten perustuslaillisia oikeuksia

Paljon kriittistä julkisuutta ja kannanottoja osakseen saaneen uuden kalastuslain käytännön vaikutukset ovat lain voimaantulon jälkeen saaneet kielteisen vastaanoton saamelaisten kotiseutualueen kalastajilta. Saamelaiskäräjät on tuonut esille huolensa uuden kalastuslain mukanaan tuomista heikennyksistä saamelaisten oikeuksiin useaan otteeseen jo lain valmisteluvaiheessa. Ylä-Lapin maksuttoman kalastusluvan sisältöön (kalastuslain 10 §) säädetty muutos on kohdistunut erityisellä tavalla saamelaisten kotiseutualueen vaelluskalavesiin, joilla saamelaisten perustuslailla suojattuun kulttuurimuotoon kuuluva perinteinen kalastus on merkittävä osa näillä alueilla asuvien saamelaisten kulttuuri-identiteettiä. 

Saamelaiskäräjien käsityksen mukaan toteutettu muutos on ristiriidassa sekä Suomen perustuslain 15 §:n tarkoittaman omaisuuden suojan, että myös 17 §:n 3 momentin mukaisen saamelaisten oikeuden ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan, vakiintuneen tulkintakäytännön kuten myös Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten velvoitteiden, esimerkiksi KP-sopimuksen artiklan 27 ja TSS-sopimuksen 1 artiklan 2 momentin kanssa. 

Nyt käsiteltävänä olevan esityksen mukaan maa- ja metsätalousministeriö on esittänyt kalastuslakiin tehtäväksi muutoksia, jotka koskettavat edelleen saamelaisia ja saamelaisten kotiseutualueen kalastusta erityisesti 10 §:n Ylä-Lapin kalastuslupaa koskevan sääntelyn kautta. Muita merkityksellisiä muutoksia kohdistuisi muun muassa saaliin ensimyynnin muilta kuin ammattikalastajilta kieltävään pykälään sekä seuraamusjärjestelmän uudistamiseen kielletyn kalastuksen johdosta. 

Saamelaiskäräjät on lausunut maa- ja metsätalousministeriön esityksestä kalastuslain muuttamiseksi 11.11.2018. Lue lausunto kokonaisuudessaan täältä.

 

Lisätietoja 

I varapuheenjohtaja Heikki Paltto, heikki.paltto(at)samediggi.fi, 040 756 9075

Vs. lakimiessihteeri Kalle Varis, kalle.varis(at)samediggi.fi, 010 839 3187 / 050 384 7040