Lapset ja nuoret antavat äänensä digitaaliselle oppimateriaalille
Saamelaiskulttuurikeskuksen äänitysstudiossa on heinäkuussa vilkasta, kun lapset ja nuoret käyvät antamassa äänensä digitaaliselle oppimateriaalille. Lasten ja nuorten äänet tulevat Gea-kirjasarjan toisen luokan digitaaliselle oppimateriaalille ja Bluppe-lastenkirjoille.
Tällä viikolla äänityksiin osallistuivat Mihkku Laiti, Áilu Laiti ja Niillas Laiti Utsjoelta. Mihkku on ollut mukana jo pari vuotta sitten Gea 1 -digimateriaalissa. Tänä kesänä hän toimii muun muassa karhunpennun äänenä. – Täällä on mukava tehdä töitä, hymyilee Mihkku. Áilu ja Niillas pääsivät kokeilemaan ääniroolityötä ensimmäistä kertaa. Áilu antoi äänensä Gea-kirjan päähenkilölle Biettelle. – Alussa jännitti, mutta oli ihan hauskaa, kertoo Áilu. Poikien äiti Annukka Hirvasvuopio-Laiti on iloinen poikiensa osallistumisesta. Hänen mukaansa kotona on harjoiteltu vuorosanoja ahkerasti isän kanssa.
Äänitystyössä lapset ja nuoret pääsevät kokeilemaan konkreettisesti oppimateriaalin tekoa. Tämä antaa esiintymiskokemusta ja samalla toivottavasti innostaa heitä erilaisiin äänitysprojekteihin myöhemmin. Vaikka äänitystyö on pikkutarkkaa ja vaativaa, tärkeintä on kuitenkin innokkuus. – Lapset ovat todella taitavia ja rohkeita, kuvailee digimateriaalin äänityksistä ja käsikirjoituksesta vastaava Solja Magga.
Materiaalin ääninäyttelijöitä valitessa pyritään myös ottamaan huomioon pohjoissaamen eri murteita mahdollisimman hyvin. – Äänitykset ovat kuitenkin vasta alkaneet, ja kaikille hahmoille ei ole vielä ääninäyttelijää, vinkkaa Solja Magga.
Lisätietoja:
Projektityöntekijä Solja Magga, solja.magga(at)samediggi.fi