Minun nimeni on Heikki Paltto ja toimin Saamelaiskäräjien I varapuheenjohtajana. Kiitän järjestäjiä kutsusta tulla puhumaan tilaisuuteen. Kommenttipuheenvuoroni tarkoituksena on nostaa esiin muutamia saamelaiskulttuurin kannalta keskeisiä näkökohtia, jotka tulee ottaa huomioon, kun tutkitaan ja keskustellaan laidunten kunnosta sekä pohditaan jatkotoimenpiteitä ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävien maankäyttöratkaisujen löytymiseksi.

Ensinnäkin haluan kiittää aiempia puhujia mielenkiintoisista esitelmistä sekä erityisesti siitä, että muun maankäytön vaikutuksia porojen laidunalueisiin on alettu tutkia ja tunnustaa laidunten kuntoon vaikuttavana tekijänä. Pidän tärkeänä, että laiduntutkimusten näkökulma on laajentunut ja että tutkimuksissa analysoidaan myös muutoksia laidunten käytettävyydessä, sillä muulla maankäytöllä on tutkitusti vaikutuksia porojen laidunkäyttäytymiseen ja siten poronhoidon käytänteisiin laajemmin. Ilmastonäkökulman sisällyttämistä laidunten tilaa ja saamelaisten kotiseutualueen maankäyttöä koskevaan tutkimukseen ja keskusteluun pitäisi edelleen lisätä, sillä sen vaikutukset näkyvät alueemme herkässä luonnossa sekä luontoon perustuvissa saamelaiselinkeinoissa jo nyt ja varautuminen muutoksiin on tärkeää myös saamelaisten ja heidän kielensä ja kulttuurinsa tulevaisuuden kannalta.

Ilmastonmuutos on myös välttämätön tekijä laiduntutkimustulosten luotettavuuden kannalta, sillä tutkimusten mukaan porojen laidunten valintaan vaikuttaa keskeisesti lumen syvyys, kovuus ja tiheys, joihin ilmastonmuutos vaikuttaa. Poro pyrkii hakeutumaan alueille, joissa ravinnon saanti saatavuuden ja laadun suhteen on edullisin vuodenaikaan nähden. Talviaikana poron kunnon kannalta on tärkeintä, että ravinnon saatavuus on riittävää ja sen hankkimiseen käytetty energia on pienempi kuin siitä saatu energiamäärä. Jos kaivettavia ravintokohteita on saatavilla runsaasti, poro pitäytyy niiden käytössä, mutta jos kaivaminen niukoilla jäkälälaitumilla ei enää ole poron energiatalouden kannalta kannattavaa, poro laiduntaa mieluummin luppoa ja naavaa, mikäli sitä on saatavilla. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna on erittäin tärkeää ottaa huomioon myös metsätalouden vaikutukset lupon ja naavan saatavuuteen ja siten porojen laidunkäyttäytymiseen ja edelleen laidunten kuntoon.

Saamelaiskulttuurin näkökulmasta katsottuna laitumiin liittyvässä keskustelussa ei ole kyse ainoastaan laidunten ekologisesta kantokyvystä ja eri maankäyttömuotojen yhteensovittamisesta, vaan ennen kaikkea poronhoidon harjoittamisedellytyksissä tapahtuvien muutosten sosiaalisista, terveydellisistä ja kulttuurisista vaikutuksista. Viime kädessä saamelaisten kotiseutualueella on kyse saamelaisten perustuslaissa turvatusta oikeudesta ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan, johon olennaisesti poronhoito kuuluu. Tämä tulee olla myös lähtökohtana, kun pohditaan toimenpiteitä laidunten kantokyvyn turvaamiseksi, ei ainoastaan seuraavaksi 10-vuotiskaudeksi, vaan seuraavaksi sadaksi vuodeksi, jotta toimenpiteet kohdistetaan siten, että saamelaisten oikeudet alkuperäiskansana voidaan turvata pitkäjänteisesti ja laidunteen kuntoon kohdistuvat negatiiviset vaikutukset voidaan kokonaisvaltaisesti minimoida.

Saamelaisille kysymys laidunten riittävyydestä ei ole ainoastaan elinkeinoon liittyvä kysymys, vaan sillä on heijastevaikutuksia jo nyt mm. saamelaisten terveyteen: Suomen saamelaismiesten itsemurhariski sekä uhka joutua väkivallan kohteeksi verrattuna valtaväestön miehiin on hälyttävällä tasolla – itsemurhariski on yli kaksinkertainen. Lisäksi esimerkiksi Ruotsissa lähes puolet keski-ikäisistä poronhoitajamiehistä kärsii ahdistus- ja masennusoireista, joiden taustalla on katsottu olevan erityisesti poronhoitoon kohdistuva suuri paine ympäröivän yhteiskunnan taholta (mm. petovahingot sekä laitumiin vaikuttavat metsätalous-, tuuli- ja vesivoimahankkeet, matkailuelinkeino sekä yhteiskunnan infrastruktuuri kuten tiet ja rautatiet).

Onkin selvää, että nyt, kun asetetaan jälleen suurimmat sallitut poroluvut, tunnustetaan, ettei pelkän laiduninventointitiedon perusteella saada riittävästi tietoa laidunten kunnosta ja siihen vaikuttavista tekijöistä edellä mainitun päätöksen tekemiseksi. Laiduninventointi ei esimerkiksi arvioi ilmastonmuutoksen vaikutuksia laidunten käytettävyyteen ja kuntoon, mitä on pidettävä jatkoselvitystarpeena tulosten luotettavuuden arvioimiseksi. Laiduninventoinnin jälkeen on välttämätöntä arvioida saamelaisten kotiseutualueen maankäytön sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksia laitumiin kokonaisuutena, jotta kyetään riittävään ja luotettavaan tietoon pohjautuvia ratkaisuja tekemään tarvittavista jatkotoimenpiteistä. Tällöin on otettava huomioon myös mahdollisten jatkotoimenpiteiden kulttuuriset, sosiaaliset sekä poronhoidon kannalta taloudelliset vaikutukset.