Historiallinen rajat ylittävä yhteistyö käyntiin saamelaisen kulttuuriperinnön suojelemiseksi
Inarin Sajokseen kerääntyi saamelaisia ympäri saamenmaata Venäjältä, Suomesta, Ruotsista ja Norjasta kaksipäiväiseen konferenssiin keskustelemaan aineettomasta kulttuuriperinnöstä. Lisäksi osallistujia saapui Pohjoismaiden eri ministeriöistä, museovirastosta ja Unescon sihteeristöstä.
– Saamelaiset ovat yksi kansa, joka asuu neljässä eri valtiossa. On tärkeää tehdä yhteistyötä ja vahvistaa saamelaisen aineettoman ja aineellisen kulttuuriperinnön ja perinteisen tiedon suojaa, aloitti Suomen Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio konferenssin.
– Aineellisen kulttuuriperinnön suojelemiseksi on muun muassa kansallisia lakeja, mutta kun on puhe aineettomasta kulttuuriperinnöstä, niin usein olemme voimattomia tilanteessa, jos olisi tarve suojella perinteistä tietoa, jatkaa Sanila Aikio linjausten tarpeesta ja säännöistä, kuka omistaa tai ketkä omistavat perinteisen tiedon, kuka tai ketkä hallitsevat sitä, minkälaisilla ehdoilla tietoa hyödynnetään.
– Kieli on keskeisessä asemassa tiedon ja taidon siirtymisessä sukupolvelta toiselle – kirjasta saatu tieto on tärkeää, mutta tässä yhteydessä käytännön osaaminen on keskiössä, painottaa Norjan Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Aili Keskitalo puheenvuorossaan.
– Nyt kun olemme kokoontuneet ympäri saamenmaata, on meillä historiallisesti mahdollista alkaa työstämään sitä, minkä polun valitsemme kulttuuriperintömme suojaksi meille ja meidän jälkipolville, pohtii Keskitalo yhteisten eettisten periaatteiden mahdollisuudesta.
– Meidän täytyy vahvistaa osaamista sekä mahdollistaa yksittäisten tekijöiden työskentely kulttuuriperinnön parissa, Ruotsin Saamelaiskäräjien edustaja Marina Nilsson Ederlöv aikoo viedä mukanaan terveisiä Ruotsin Saamelaiskäräjien poliitikoille konferenssin sisällöstä.
Saamelainen parlamentaarinen neuvosto (SPN) on ottanut toimintaohjelmaansa tavoitteen laatia Pohjoismainen yhteinen linjaus saamelaiselle taide- ja kulttuurisektorille koskien aineettoman kulttuuriperinnön vastuullista ja eettisesti kestävää käyttöä ja suojelua. Yhteinen päämäärä on pitää saamelaiskulttuuri elinvoimaisena vahvistamalla sitä edistämällä ja turvaamalla saamelaisen taiteen ja taiteilijoiden tulevaisuutta sekä saamelaisten omaa kulttuuriperintöä, kieltä ja perinteisiä elinkeinoja.
Urbánbeaivvit konferenssi järjestettiin kolmen Saamelaiskäräjän yhteistyössä 23.-24.5. Inarin Sajoksessa ja se keräsi noin 200 kuulijaa paikan päälle molempina päivinä. Lisäksi konferenssin live stream -lähestystä seurattiin lähes 50 tietokoneyhteyden kautta.
Kiitos kaikille luennoitsijoille, osallistujille ja järjestäjille!
Katso täältä kuvia konferenssista.
Lisätietoja
Riitta Orti-Berg, Suomen Saamelaiskäräjät, riitta.orti-berg(at)samediggi.fi, +358 40 840 0383