Saamelaiskäräjien keskustelutilaisuus keräsi Vuotson Mokta-tuvan täyteen väkeä
Saamelaiskäräjien hallituksen toinen keskustelutilaisuus pidettiin Vuotson Mokta-tuvalla maanantaina 23.4.2018. Tilaisuus keräsi yhteensä 30 osallistujaa keskustelemaan ajankohtaisista asioista.
Saamelaiskäräjien hallitus matkasi kokouksensa jälkeen saamelaisalueen eteläisimpään kylään, Vuotsoon, tapaamaan alueen saamelaisia. Tilaisuuden aluksi puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio sekä varapuheenjohtajat Heikki Paltto ja Tuomas Aslak Juuso kertoivat lyhyesti Saamelaiskäräjillä tällä hetkellä työn alla olevista asioista. Tämän jälkeen hallituksen jäsenet Pentti Pieski, Petra Magga-Vars sekä Magreta Sara jatkoivat jokainen vuorollaan puheenvuoroja tuoden esille ajankohtaisia asioita hallituskauden toimista.
Hallituksen puheenvuorojen jälkeen oli osallistujien vuoro kertoa omat terveiset Saamelaiskäräjille. Puheenvuoroja oli runsaasti ja vuotsolaiset toivat erityisesti esille huolen meneillään olevasta Jäämeren ratahankkeesta sekä lisääntyvästä kullankaivuusta Vuotson alueella. Lisäksi muun muassa saamen kielen elpyminen, nuorison paluumuutto sekä vanhustenhoito nousivat esiin keskusteluissa.
– Tilaisuudessa oli oikein positiivinen ilmapiiri ja oli mukava nähdä, että vuotsolaiset olivat näin aktiivisesti liikkeellä, iloitsee puheenjohtaja Sanila-Aikio tilaisuuden jälkeen.
Saamelaiskäräjien hallitus jatkaa syksyllä keskustelutilaisuuksia ja vierailee Inarin lisäksi Utsjoella ja Enontekiön Karesuvannossa. Tilaisuuksista tiedotetaan, kun niiden päivämäärät ovat päätetty.
Lisätietoja:
Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio puh. 050 300 1780, tiina.sanila-aikio(at)samediggi.fi