|
Tervetuloa Saamelaiskäräjien kotisivuille.
Saamelaiskäräjät on Suomen saamelaisten korkein poliittinen elin joka valitaan vaaleilla joka neljäs vuosi.
|
Etusivu
|
Sofia Jannok ja Nanook Ijahis idjaan Inariin |
|
|
|
Ijahis idja näyttää tänä kesänä entistä kansainvälisemmän puolensa. Festivaalin pääesiintyjäksi on saatu saamelaisen popin prinsessa Sofia Jannok Ruotsista. Kaukaisimmat vieraat tänä vuonna saapuvat Grönlannista. Ijahis idjassa esiintyy rock-yhtye Nanook joka esittää laulunsa grönlannin kielellä.
– Todella hienoa että olemme saaneet tänä vuonna esiintyjäkaartiin näin kansainvälisen kirjon alkuperäiskansojen musiikkia. Sofia Jannokia olemme odottaneet Inariin jo monta vuotta ja nyt odotus palkitaan. Erittäin mielenkiintoista on myös saada kuulla alkuperäiskansojen populäärimusiikkia ulkomailta. Saamelaista poppia meillä on ollut ohjelmassa aina, mutta muiden alkuperäiskansojen pop-musiikkia kuulemme nyt ensimmäistä kertaa Ijahis idjassa, Anna Näkkäläjärvi-Länsman Ijahis idjasta kertoo.
Tänä vuonna Ijahis idjassa soi tuuli
Ijahis idja –alkuperäiskansojen musiikkitapahtuma järjestetään Inarin kirkonkylällä yhdeksättä kertaa 17.-19.8.2012. Festivaali on tärkein saamelaismusiikkitapahtuma Suomessa. Ijahis idjan teemana tänä vuonna on Biegga čuodjá – Tuuli soi. Teemalla halutaan tuoda esille alkuperäiskansojen musiikin muuntautuvuutta ja elämistä ajassa.
Ijahis idjan päätapahtuma on Ijahis idja! –konsertti lauantaina 18.8. jossa Sofia Jannokin ja Nanookin lisäksi kuullaan yhteispohjoismaista Sámi Jienat –kuoroa Nils-Aslak valkeapään tuotantoon perustuvalla ohjelmallaan, alkuperäiskansavieraita Komista, perinteistä joikua, livđea ja leu’ddia ja Ailu Vallen debyyttiialbumin julkistuskonsertti.
Ijahis idjan koko ohjelma löytyy osoitteesta www.ijahisidja.fi.
Lisätietoa festivaalijohtajalta Anna Näkkäläjärvi-Länsmanilta,
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
ja puh. +358 50 364 51 09.
|
|
Viimeksi päivitetty ( 14.06.2012 )
|
|
|